Se valehtelee myös itselleen

yhyy tuokaa joku mulle neljä ensimmäistä Potteria englanniks ja I'll love you long time

Mulla on ollu hyvä viikko. Suht läskiahdistukseton viikko. Oli ollut. Ja sit en tiedä mitä vittua tapahtu, mut yhtäkkiä mä en riitä. Istuin lajittelemassa kynslakkoja - rupes pelottaa niin vitusti, et oli pakko soittaa äitille (joka on pitämässä hauskaa kavereiden kanssa, MIKS MENIN SOITTAA JA PILAAMAAN KAIKEN?) ja panikoida. Onneks en pyytäny sitä tulee kotiin, koska sen jälkeen en ois enää tienny, mitä tehdä. En haluu olla tällanen vitun taakka sille.

Tuhlaan vaa mun vanhempien rahoja ja oon ilkee - tai en ainakaa tarpeeks huomioonottava ja oon itsekäs - ja en arvosta niitä tarpeeks. Ne antaa kaikkensa mun hyväks, ja mitä mä teen? Saan itkukohtauksen, koska en muka riitä. Miksei se voi loppua jo.
Mulle tuli sellain olo, että on pakko yrittää ettiä työpaikka ja auttaa asioiden maksamisessa. Tyhmää, mehän tullaa toimeen ihan suhteellisen hyvin. Ja oon vielä alaikänen. Nykyään vaan tunnen syyllisyyttä melkein aina, kun äiti maksaa jotain. Laskut, vuokra. Mulle joku vaate. Ruokaostokset.
Pitäis joko maksaa omat ruokaostokset tai olla syömättä. Pikkuhiljaa varmaan toka vaihtoehto.

En haluu kasvaa aikuiseks, en voi, aiheutan pettymyksen taas ja aina. Haluun lopettaa olemasta seksuaalinen olento, haluun kuihtua lapsen mittoihin ja olla kiltti tyttö ja täydellinen. Ja hyvä koulussa, taas yks asia, jossa oon aiheuttanu pettymyksen. Ja oon saanu äitinkin vedettyä laihdutukseen, en haluu että siihen sattuu. Tai, että sillekin tulee pakkomielle. EN HALUU.
Lapsuus takasin, kiitos.

Tuli semist ruma olo, kun näin tän kuvan ekaa kertaa ihihiijwgeiep.

Kaikki on mun syytä. Kaikki. Vanhempien avioero. Koulukiusaaminen. Kaikki tää läski, kaikki meidän perheen rahareiät - mulle salikortti, koulukirjat, vanhojentanssimekko, piilarit ja piilarinesteet, silmälasit, mun vaatteet, MUN RUOKA, mun kaikki. Aina vaan vittu minä ja en kestä sitä.

Vanhojentanssimekosta. Viimeyönä mä kerroin äitille, etten tanssi vanhoja, koska en tuu näyttään siin mekossa tarpeeks hyvälle. Ja koska se maksaa niin tajuttomasti. Ja koska en saa paria.
Ja oisitte kuullu sen äänen, kun se vastas. Se oli niin.. surullinen ja pettynyt.
En mä voi olla tanssimatta. Mut en saa mistään paria. Enkä tiiä mitä teen, koska en voi tuhlata äitin rahoja siihen mekkoon.

"Puolet minusta liekkeihin tuijottaa

Ne värini toistavat tanssissa

Puolet rakastaa mustaa vedenpintaa

Ja mitä se syvyyteen piilottaa

Puolet jäi vangiksi illuusioon,

joka itsestään rakensi uskonnon

Puolet iskee rystyset kallioon

Tunteakseen todellisen"

  

Että sellanen perjantai-ilta.

Kevyttä ilta-ajateltavaa (:

65,3kg

I have shoes that look a little like those. Someone get me the dress, it's perfect. D:

Yeah, that's what the scale told me this morning after breakfast. That's two kilos in two weeks. So around 1kg per each week of eating right and then starting to work out again. Disappointed. Don't get me wrong, I'm really happy about the fact I actually did lose some weight (would have got 2.97% in The Biggest Loser!) - it's finally dropping. Just not happy about the number, its 18,3kg too much mass. Way too fucking much.

So yeah, I binged. Failure, I knew it was gonna happen and didn't even try to resist the urge. Still have chocolate and chips left. And some uh.. Well, it's a cake-like thingy. Yumyum. Eww. Candy tasted very fake and just.. bad. After not eating that kind of stuff for two weeks. That's some motivation to stay away. Another big motivator is my mind. I hate being this fat. I NEED to lose weight and become that skinny bitch. Soon.

Otherwise this day has been uh.. Kinda peaceful but kinda emotional. Let's not go further into those emotions but ah, the peacefulness. I love spending days alone at home. When my mind's not screaming at me that is. Spent the day reading books (only managed to start a few, I can't read one for too long and get anxious and need to grab another one) and tumblr'ing and texting a few friends. And binging. And doing other things I regret. But that's okay. It'll be better one day.

Mom's gonna get me a gym access card for August to the gym she goes to. Ohgosh, they have the best treadmills I have ever met in my life. Purrfect. And I love the gym in many other ways too - it's pretty fancy. I like it fancy and luxurious, not exactly my fault. But yeah, I have motivation to work out again. Guess why? Because I'm fat. Because I finally learnt how to do squats in the right way. I know, that's so sad.

Flawless, now this is what I really want. And I'm ready to work for it. Only thing between this and me is me.

Gonna go back to bed and start reading again now. Goodnight darlings, don't let the monsters inside your head consume you. <3 You're stronger than them even if I ain't.

Empty head in an empty body

Omg, I love this bitch. Snooki is awesome. <3

 English 'cause I had this in my head in English. Simple as that.  Bullshit, I had nothing in my head but EMPTYEMPTYEMPTINESS.

Yeah so, I think I'm doing better. Got some good news today. Gonna weigh-in tomorrow, the thought is scary as hell. Someone kill me. If it's anything above 65kg, I'm gonna binge. Fuck it, I'll binge anyway. Already bought my food too. I think I'm crazy but it really helps, at least for that little moment. I wish it didn't make me so fat, so unbelievably fat. Yeah, maybe I'm not OBESE but for fuck's sake, can't you see all this fat? And could somebody please explain me why no one wants me if it's not because I'm fat? Thought so.

I actually made the mistake of putting shorts on today. Really short ones since they're high-waist (my stomach is huge) and yeah, my thighs just.. wobbled. It was horrible, I don't remember the last I felt so anxious. No wonder nobody thinks I'm attractive.

It's okay to have thighs. Two of them. But only if there's a gap in between. Other people can have thighs without a gap. I'm not allowed. I need to have one as soon as possible.

I wish they could just like me for me. Who is this me? I don't even know anymore. But I just want them to like me. I can't stand the fact I'm so hated. I. Fucking. Hate. It. The only question I mostly have is why.

Why am I so lonely, why don't I have that one person?

Why am I so ugly, why don't I even have a jawline? 

Why do I have the ugliest breasts in the whole world?

Why can't I just be skinny, why can't I just stop binging?

Why can't I just be beautiful?

WHY CAN'T I JUST BE ENOUGH?

I try to feel happy for my friends that are seeing someone. It's not working. No matter how hard I try. I just have this picture in my head that goes on and on and on, repeating. It has a park street, surrounded by trees and bushes. Then there's me and a person with no face. I'm very skinny in it and can't recognize myself - the person I am with is just a random gay fucker. I look happy, the random gay fucker looks happy too. We run around holding hands, laughing, happy. We seem to really like each other. It's a chilly autumn day and I'm sure I've been to that place before. Just can't tell what place it is.

There are two significant things in this world to me. The first one is to become very skinny one day. Or at least to become not fat. The second thing is to have someone that loves me and calls me beautiful and pretty and stuff like that. I want to hear those beautiful lies so bad. It would have to be someone that wants me as bad as I want them. Or at least wants me. Likes me. No one ever likes me. Someone that I can spend time with and feel worth of something. I'm pretty tired of feeling worthless, only have felt like that for my whole life.

This is so scary. I mean I love King and all but this is just the reason I kind of hate him too. For making me feel afraid for no reason.

Okay, fuck it. I lied. I'm not getting better, I'm just getting more lonely. And more insane.

It hurts to hear other people are happy with their crushes.

I think it hurts even more to be filled with jealousy because of it.

I should be glad they've found someone.

I never really had anyone.

Don't tell me 'cause it hurts

Ei masenna, ei oo masentanu varmaan kahteen viikkoon. Sen sijaan ei oikeestaan tunnu miltään, ei iloselta mut ei sit surulliseltakaan. Tyhjältä, mut sit ei kuitenkaa tyhjältä. Aina kun tekee kivoja asioita, tuntuu vähän aikaa hyvältä. Sit taas tyhjenee melkein heti, kun jää yksin. Kun se huuma häviää.

Oon ollu kiltisti melkein kaks viikkoa, syöny karkkia tasan kerran ja tasan yhden kappaleen. Ajantaju häviää ja aika menee liian nopeesti enkä saa mistään otetta. Enkä saa mitään tekstiä aikaiseksi vaikka niin halusin koko illan postata ja olin NIIIN täpinöissä. Tosi yllättävää taas.

Oikeestaan mä vaan jumitan paikallani, mietin, että pitäis tehdä kaikkien asioiden eteen jotain, mutta ei sittenkään. Koska en jaksa ja kaikki menee huonosti kumminkin. Tein taas yhden tyhmän virheen, asian jota ei olis pitänyt tehdä. Mutta niin aina pitää kai sit ajatella, että kun sydän sanoo niin ja näin, niin sillä tavalla sitten tehdään. Ei olis varmaan pitänyt. Ois pitänyt vaan haihtua.

Sen mä haluaisin tehdä. Haihtua, kadota, leijailla ja olla painoton. En oo käyny vaa'alla öh.. Liian pitkään aikaan. Varmaan puoleentoist viikkoon. Koska en uskalla. En pysty siihen, pelottaa - painan ehkä 10392kg vaik oon pysyny kalorirajoissa. Ja oon liikkunutkin, shoppaillu ja käyny salilla ja reisivatsapakarajutussa. Sh'bamissa oli eilen kuuma ohjaaja ja en pystyny keskittymään. Vitun naiset saatana. Hiki tuli silti ja kerrankin hymyilytti. Mahtavaa.

Viikonlopun ostoslista, oksentakaa mun päälle, jos siltä tuntuu:

- patonkia, sipsejä, dippiä, kermaviiliä, karkkia, pizzaa, spagettia ja carbonara -kastiketta, keksejä, unelmatorttua, limsaa
- jäätelöpaketti (TÄRKEIN)

Näin siinä suunnilleen luki. Toivotaan, etten toteuta, mutkun oon yksin kotona ja kukaan ei häiritse ja voin vaan syödä. Vaik ei ees tee mieli. Muttakun, ruoka on ainut joka tulee aina pysymään eikä jätä, vaikka mikä ois. Ja joka osaa lohduttaa. Ja eihän tää tuu toteutuun, jos äiti ja sen mies ei oo lähössä minnekään. Sitten jään vaan jäätään yksin kotiin ja unelmoin noista. Vaikka en ees tykkää. Mutkun en osaa vastustaa, kerrankun sen saa päähänsä niin se ei sieltä sitten lähde muutenkun toteuttamalla.

MIKSIMIKSIMIKSI. Miksei mulla voi olla kauniit sirot ranteet. Ne on kuulemma kapeet. Älkää jaksako valehdella mulle, en osaa uskoa noita sanoja kumminkaan. Muttakun haluun, että ne on kunnolla kapeet. Vähän luisevahkot. Ranneluun pallo vaan sattuu olemaan ihan vitun kaunis. LUISEVAT.

 Kunpa mä osaisin itkeä niin saisin purettua jotain niihin kyyneliin. En mä enää osaa, on uus ihansama -asenne ja en oo varma, että tykkäänkö tästä. Voivoi.

Suunnilleen kaikki kaverit löytää sen ihmisen samaan aikaan. Ei tee hyvää mun mielenterveydelle. Oon kateellinen, ja hävettää myöntää se. Kumminkin oon onnellinen niiden puolesta. Hävettää sekin, että mulle kerrottiin suunnilleen ensimmäisenä ja sitten saan kohtauksen ja sanon näin:

"-- Mut kumminki jään yksin, yksinäisyys pelottaa kun oon aina yksin vaik en konkreettisest oiskaa mut silti, ei oo ketää. Miksei kukaa rakasta mua, mikä vittu mus on vikana?"

Now I'm back in the bed and hope I find clarity

Anteeks, mä kirjoitan taas. Ja anteeks, aion lisäillä koko postauksen täyteen kuvia ruoasta. Ehkä, jos tuntuu siltä. Luultavasti tuntuu. Tai sitten ei, koska tällä hetkellä ei ikävä kyllä ole ruoka mielessä.

Oliskin, koska oon huomannu, että se on hyvä vaan pitää jatkuvasti päällimmäisenä ajatuksena, ettei tunnu miltään. Ei itketä - toisaalta, miks itkettäiskään? Mutta sitten ei tuu mitään oikeaa iloakaan eikä jaksa kiinnostaa. Eikä jaksa, ihan sama. Mutta sitten on ainakin mahdollisuus laihtua, joka vie pikkuhiljaa onnellisuuteen. Ei sittenkään ruokakuvia.

 Niin, joo siis mä päätin, että meen ravintoterapeutille. Tai no meen ja meen, pyydän et terveydenhoitaja elokuussa antaa mulle lähetteen sinne. Taino en ees tiedä. En ehkä ansaitse sitä, jos tuhlaan vaan muiden aikaa, joku vois oikeesti tarvitakin sitä. Mut meinasin, että vien mun ruokapäiväkirjan sille ja keskustelen, miten vois parantaa. Mitä turhia, en oo valmis kertomaan sille mistään muista ruokavammailuista joita ei kai edes ole olemassa. Katotaan nyt, että miltä sitten tuntuu. Tai ehkä kysyn neuvoja painon ylläpitämiseen (ihankun en muka osais sitä itekkin). Mielenkiintosta ois vaan kuulla ammattilaisen mielipide kalorirajoista ynnä muista.

Haluun tietää, että syönkö oikeesti liikaa (syön). Kukaan ei koskaan suostu kertomaan mulle. Eli ilmeisesti syön vitusti liikaa, koska sillon kun olin 20kg painavampi, valitin aina kuin läski oon. Ja sit kaikki oli vaan hiljaa ja katteli kiusaantuneesti muualle. Nykyään ton ruoan kaa on sama, ne ei vastaa mitään. Miksi ne ei vaan suoraan sano, että mun pitää vähentää kaloreita? Jotain 1101kcal tänään.

Oon kyllästyny tähän epätietoisuuden tunteeseen. Koska mun ei pitäis olla epätietoinen, mä tiedän kyllä. Tai siis se on niin varmaa, että pitäis tietää. Mutten suostu uskomaan, ja toisaalta toivon, että mun tietoni on totuus. Koska pelkään, etten jaksa taaskaan panostaa. Ihmissuhteet, minkälaiset tahansa ja kenen kanssa tahansa, on väsyttäviä. Ehkä mut pitäis lukita pois, niin kukaan ei suuttuis tai loukkaantuis, kun en jaksa pitää yhteyttä. 

Sit kun mä olen laiha, oon paljon onnellisempi

Ja tää on vaan totuus. Ei sitä oo kieltäminen tai kiertäminen, pitäis vaan ottaa itseensä niskasta kiinni ja tehdä jotain sen eteen. Nyt mä yritänkin, ja ihan varmasti mä pystyn siihen, mun on pakko. Oon aina halunnut olla laiha, niin kauan kun oon vähänkin tajunnu sen tarkoituksen ja kauneuden. Ja mun paino on yks niistä suurista osatekijöistä, jotka on aina tehny musta ulkopuolisen. Koko mun elämän ajan ja se vaan jatkuu.

Tänään pääsin sängystä ylös jo tunnissa ja söin aamupalaa ja life was goodddd. Ja sit hups, unohdin taas syödä. Ihan tosissani unohdin. Ja kävin asuntonäytöissä. Rakastan yhtä asuntoa, vaikka se onkin vähän pienehkö, mut siinä on söpö kesähuone ja ihana keittiö. Plus se on vähänniinku kaukana kaikesta, mut silti lähellä sitä Kuusaan urheiluliikettä (KT-Sport?) ja bussipysäkkiä jajaja. Haluisin muuttaa sinne, muuttaminen tois vaihtelua elämään ja saisin uuden alun. Vähän kauemmas tästä paikasta, missä oon asunu koko ikäni. Ja näistä muistoista. En ees haluu ajatella, en haluu muistaa kaikkea mitä tähän asuntoon/paikkakuntaan/ihmisiin liittyy. En positiivisia enkä negatiivisia. Ainiin ja äiti ihan tosissaan joskus aikoja sitten ehdotti, että muutettais Mielakkaan. Oisin luultavasti kuollut. Ja ajatelkaa, YHDEN ihmisen takia, joka siellä asuu.

Painon jumittaminen on luultavasti se, joka painaa mua tällä hetkellä eniten alas. Heti, kun saan sen pysyvästi jonnekin 63kg:n paikkeille, en oo niin stressaantunu ja kaikki muuttuu paremmaksi. Enkä oo ahminu neljään päivään. Neljään kokonaiseen päivään. Mietin, että mistä lähtien oon ahminu, ja tajusin, että tiedostamatta aika tosi kauan. Mutta nyt siihen tulee muutos, ja mä pystyn tähän.

Keittiövaaka on kai rikki. Vihaan sitä, aina kun nään sen, tekee mieli huutaa ja raivota. Ja heittää se seinään, mutta enhän mä voi. Se on mun tuki ja turva, kalorit pitää tietää tarkalleen eikä arviolta. Ykskään kalori ei saa mennä kurkusta alas laskematta, paitsi sitten niinä vapaapäivinä, joita tulee olemaan sitten joskus. Sitten, kun paino on taas alempana. Ja sitten, kun en oo turvoksissa. Pitää juoda vettä. Pitäisi liikkua, mutta ei ole energiaa, voivoi. Toistelen itseäni joka postauksessa, oho. Ei kiinnosta.


LAIHALAIHALAIHALAIHAKAUNISIHANALAIHARAKASTETTUJATARPEEKSIHYVÄLAIHA.

Miks musta tuntuu, että alan pikkuhiljaa uskoon horoskooppeihin O:

Huomenna meen ostamaan uuden keittiövaa'an, jonka toimivuuden ihan varmasti tarkistan. En haluu enää, että käy näin. Oon liian kauan luullu syöväni vähemmän ku mitä todellisuudessa syön. Pitää laihtua. Pitää tulla kauniiksi ja sopivaksi ja riittäväksi. Pitää olla vielä joku kaunis päivä täydellinen. Pitäisi löytää sitä energiaa, jotta jaksais liikkua. Alotan syksyllä vatsatanssin taas, koska oon luvannut niin kaverille. Ehkä vois yrittää löytää juoksemiseen taas motivaatiota ja sitten löytää vielä joku muu harrastus. Ja jaksaa koulu.

Joko 800jotain, en jaksa tarkistaa. Tai sitten 1231. Ei voi olla varma, kuin paljon toi on valehdellut. KUOLE POIS VAAKA, ainiin ja aamupaino 67,8kg. Mitä vittua.

Annoin äitille mittanauhan, pitää pyytää se takasin, ihan varmuuden vuoksi. Ehkä pitäis myös ruveta mittaileen viikoittain. Ja ottaa edistyskuvia, mutkun mä en edisty. Voivoi. Ja nyt mä lataan musiikkia, luulen että saan sillä vielä joku päivä motivoitua itseni lenkille. Juupa juu.

Ahmituttaa

Apua. Auttakaa nyt joku. Puhun kaverin kanssa, tää sanoo syövänsä panttereita ja mä sekoon ihan totaalisesti, tulee mielee vaan kaikki ruoat mitä suunnillee on ja.. Ja tekee mieli vaan syödä ja sit takaraivossa hakkaa se toinen ajatus, joka on, että pitää laihtua. Mulla ois kiva maha, jos se ois litteä. Jos en ois niin täynnä rasvaa.

Mielessä pyörii ruokajaruokajaruoka ja äiti meinas pistää mut äsken kauppaa, rupesin ihan tosissani panikoimaan. En mä olis voinut lähtee minnekään, varsinkaan siwaan. Jos olisin päätyny sinne, oisin ostanu karkkia ja sipsiä ja jäätelöä. Ja varmaan viel suklaatakin. Sen kyllä tietää ite, millon on riskialueella.
Mulla olis kaapissa karkkiakin itseasiassa, mut ne ei sovellu ahmimistarkoitukseen. Liian samanlaisia, liian mun mieleen ei-hyviä. Onneksi.

Äiti tekee ruokaa. Jauhelihamakaronipataa. Siinä kattilallisessa on melkein 2000 kaloria. Ja mä oon pistelly sellasen muutamankin kerran menemään ihan ilosesti. Viel tajuamatta oikeestaan, että minkälaista vahinkoa teen. Fuck.

Miks mä ylipäätänsä valehtelen ittelleni, että ostan salikortin? En, ja jos ostaisinkii, en varmasti käyttäis. Kävis vaa niinku viimekskii. Ihan sama. Ainiin ja on mulla ollu ihan hyvä päivä näistä ahmimishimoista huolimatta, ei mitää hirveitä läskiahdistuksia. Eikä kauheeta itsesääliä. Totuus vaan.

Se helpottaa vähän. Ei paljoo, mut vähäsen ainakin.

Lose your mind, find your soul

Mua itkettää, miten hyväks tää muuttuu jossain parin minuutin kohdalla. Ihan tosissaan itkettää, ja ilosta vielä.

Muttah, mulla on suunnitelma! Rupeen taas viikonloppusin tekeen jotain, joten en oo aina viikonloppusin yksin himas. Ja sit joskus, kun vihdoin täytän 18, pääsen reivailee ja oon superilonen ja jaksan viikot, koska joka ikinen viikonloppu on vaan hc-partypartyparty. Näin mä teen.

Kuin hieno.

Ja sitten mä ehkä voisin ostaa salikortin taas elokuussa ja ruveta treenaamaan ja syömään terveellisesti taas, koska luultavasti jaksan paremmin. Siis koska on jonkunlainen rytmi tekemisten kanssa, tyyliin että pääsee kolmelta koulusta ja voi siitä mennä suoraan salille yms. Kunhan saan mun varpaaseen jotain, se vamuttaa aina salikengissä. >:

Ja se muutos, joka alkaa heti kun huomenna pääsen ylös sängystä on se, että alan taas juomaan vettä. Oon turvonnu, mikä johtuu lähinnä vaan siitä, että oon tainnu vähä kusta mun nestetasapainon taas. Ups.

Oikeestaan nää muutokset vähäniinku pelottaa mua. Mut mä yritän taas sitä onnellisuuden tavoittelua. Tai siis yritän tulla onnelliseksi. Vaikka sitten asteittain (HYIENPYSTY), yritän. Mä lupaan ainakin yrittää, lupaan yrittää tulla taas itsekseni. Koska en mä oikein enää tiedä, kuka mä oon ja kuka luulen olevani. Ja kuka väitän olevani. Paitsi däämn, itsekunnioitus on niin alhaalla, että tästä tulee vaikeeta. Laihduttaminen on ihan vitun vaikeeta, kun oma terveys ei kiinnosta tippaakaan, I'm just sayiiiing.........

On mulla oikeesti kai ihan okei vartalo. Liikaa vaan läskiä joka paikassa, mutta kai niistä voi päästä eroon, kunhan saan ahmimisen loppumaan. Ehkä mä yritän opetella kunnioittaan itseeni ja kanavoimaan tunteet tai vaihtoehtosest niiden puuttumisen johonkin muuhun ku ruokaan.

Tai no okei ja okei. Ton oikeenpuolimmaisen kropan voisin kyllä ottaa. Paitsi, että rupesin tässä kelaamaan, et kuinka tyhmää on ajatella vaan koko ajan vartaloa. SE ON VAAN VARTALO. Ehkä kukaan ei usko mun sanomana, mut ei sil oo oikeesti niin paljon väliä.

"Before I die, I'm gonna learn how to Melbourne Shuffle." 

Se oli sit lupaus. Tihi nyt meen pois, kaikkia kiinnosti taas ihan tosi paljon.

I am not prepared to be strong

Aamupaino 67,5kg. Oon pysyny ruodussa kaks päivää, eilisen/toissapäivän kalorit n. 800 ja tänään/eilen 1158. Tekis mieli olla ylpeä itsestään, mutta mitä turhia - paino on ihan tajuttoman ylhäällä ja mä kumminkin vaan päädyn ahmimaan taas kerran ens viikolla. Tänäänkin söin jäätelön. Säälittävää, en pysty pysymään herkuistakaan erossa paria päivää kauempaa. Ruokahimot vaan kasvaa ja kasvaa, tänään ne on ollut suht alhaalla (ja eilen, syystäkin), mutta yleisesti ottaen voisin vaan syödä ja syödä ja syödä.

Tajusin muuten, että suunnitelen hiljaa mielessäni syömisiä aika lailla koko ajan. Ei, en pakkomielteisesti, mutta jatkuvasti silti. Ja tänään, kun söin periaatteessa suunnittelematta sellaisen suht ison varmaan 300kcal kevätkääryleen (myfitnesspalin mukaan siinä kyllä oli vaan 65kcal, mutta en suostu uskomaan), ahdistuin myöhemmin aika lailla, suunnilleen ragesin äitillekin, että miks se syötti sen mulle.
Esimerkiks ravintolasyöminen ei oo ongelma, koska siellä voi kumminkin listaa selaillessa jo miettiä, että mitä syö. Ja ei edes se, jos joku randomisti ehdottaa, että mennäänkö kahville, kun ollaan kaupungilla tai jotain. Mutta sitten, ku se tulee ihan puun takaa ja osaan sanoa vaan, että: "Joo, voin mä yhden ottaa.." niin voivoi niitä tunnontuskia sitten.

Huomaan aina miettiväni aamulla, että mitä voisin syödä päivän aikana. Toisinsanoen sitä, että mitä pääsen mussuttamaan sillä tekosyyllä, että kalorit on ylempänä kuin normaalisti. Hyi, 1200 on kyllä vähän liikaa. Muttakun en halua olla/mennä säästölle, en oikeesti halua. Oon varmaan jo, no can do.
Ja pitkin päivällä oon koko ajan varpaillani, mietin seuraavaa ateriaa ja odotan sitä ku kuuta nousevaa. Voi luoja oon säälittävä, mun elämässä ei oo muuta ku minä ja ruoka ja valittaminen. Hyvä minä!

Sain muuten tänään aika ihanan puhelun, multa kysyttiin ihan randomisti, että miten mulla menee. Tainoei ihan randomisti, itseasiassa blogin takia. Mut melkein randomisti silti. Piristi, kiitoskiitos. <:
Ja kivan viestin, jota en tähän jaksa nyt kopioida, koska ei kukaan jaksa lukee tällasta turhaa selitystä. Mutta tosissaan, wtf ihmiset? Miks teitä kiinnostaa, tai siis kiinnostaako? O: Miks muka kiinnostais. Ihanaa siis, jos kiinnostaakin, vaikken kyllä ansaitse sitä.

Aasdfghjhgf, perfectoooo. T_T Sekä toi, että noi ton näpyttelijän kandit ja ton punahiuksisen kroppa ja vaatteet. Minulle kiitos.

Tuun feilaamaan mun lukutavoitteenkin, halusin lukee kesäloman aikana 50 kirjaa, koska en haluu enää olla tyhmä. Ja kirjat sivistää. Oon lukenu ehkä 20, kuin fail. No ei se mitää, onhan täs viel yli kuukaus aikaa. Suorittaminen on ihanaa. Vihaan sitä, mut kumminkin rakastan. Sitä se numerorakkaus teettää.
Siitä puheen ollen, mittailin tässä viikko sitten uusiksi.

Ikä: 16 vuotta yhä
Pituus: 165cm
Paino: 66-69kg
Vyötärö: 73cm (-3cm)
Lantio: ~92cm (-2cm)
Reisi: 57,5cm (-1,5cm)
Pohje: 38cm (-1cm)
Käsivarsi: 27,5cm (+0,5cm)
Käsivarsi (siitä "alempaa"): 23,5cm (-0,5cm)
Ranne: 16cm (plusmiinus nolla, tavoite 14cm tai jotain)
Rinnan ympärys/rinnan alta: 93cm/78cm (+2cm/-2cm)
Paitakoko: XS/S yhäkin, ja riippuen yhäkin siitä paidan mallista joskus se M, saatana
Housukoko: 40/44, L/XL, 30-32", arviolta kaikki
Lähtöpaino: 86kg
Tavoitepaino: alle 60kg, tähtään jonnekin 47-50kg linjalle

Vaikka oikeasti mä vaan lihon lihomistani, paino nousee ja kaikkea. Ainoat ylpeydenaiheet on toi vyötäröltä lähtenyt 3cm ja toi reisistä lähteny 1,5cm. Varsinkii reidet, koska niistä vois nätisti lähteä vielä ainakin 15cm. Vyötärö on vielä joku päivä toivottavasti alle 65cm. Ja lantio jotain 80cm tai alle.
Mut jännä oikeesti, miten voin lihoa, vaik senttejä lähtee. Siis silmämääräsesti ja vaa'ankin mukaan. Koska ne EI oo lihaksia, jota mulle tulee, vaan läski lisääntyy. En vaan jaksa urheilla, so sääd.

"Angels with silver wings

Shouldn't know suffering

I wish I could take the pain for you"

Ps. Trancea ja thinspoa kolmelta yöllä, this is how I love spending my nights! O:

Rakkaus on vaarallinen enkeli

Sennimisen kirjan luin tänään eilen. Ja rakastuin, en ensiksi. Mutta mitä pidemmälle mä sitä luin, sitä ihanammaksi se muuttui. Ei ylitsevuotavan rakastavaksi, mut just sellaseksi.. Rakkauspositiiviseksi. Ja oli siinä pari koskettavaakin kohtaa, itkettävää tai jotain. Ei, en itkenyt. Olisin halunnut kyllä.

ihanaihanaihana ;_; <3

Toinen hc-ahmimispäivä putkeen, eikä tää oo lopussa ja mä tiedän sen itsekin. Koska ruoasta pitää päästä eroon. Ei kai elääkseen voi syödä, syödäkseen eletään. Näin mä sen asian koen, ikävä kyllä. Pakastin on täynnä kaikkea, jota mä huomenna aion tuhota, koska oon yksin himassa ja en haluu, että ne kummittelee siellä. Tyhmää, mutta ei ruokaa saa heittää roskiin. Saa, oikeestaan, mutta mä en voi. Voisin, jos olisin maksanu ne ite, joten tää ei oo mikään tekosyy saada syödä niitä. Vaan en haluu tuhlata muiden rahoja, koska tiedän kyl millaset omantunnontuskat siitä viel tulis. Ahmimisomantunnontuskat on paljon helpompi sietää.

Ja sain juuri viestin, jossa luki jotain selitystä ja sit: "ÄÄ SÄ OOT MULLE TÄRKEE JA RAKAS HANIPUPPELI. Imelää xd". Kuin söpöö, ja nyt hymyilyttää. Ystävätkaveritmauritmitkäonkaa on ihania.
Viestissä myöskin ilmaistiin, että saattais olla mökkireissu tiedossa, dis I like! Oon kuumotellu koko kesän, että pääsis mökille, kun kaupunki alkaa ahdistaa. Kreikassa autto semisti (ylipaljon).
Haluun oman pienen mökin, jonne voin sitten aina karata kesällä yksin eristäytymään muista ihmisistä ja juomaan alkomahoolia ja unohtamaan kaiken. Koska eniten mä haluisin vaan unohtaa.

Ahdistava, en tiä miks, mutta tulee tunne et joku hyökkää tosta kohta tai jotain. Olkaa hyvät. <3 <:

Tärkein, mitä olin ajatella sanoa, oli mun tänöiset suunnitelmat. Heti, kun äiti ja sen mies menee nukkumaan, tuhoan pakastimen sisältöä ja järjestän vaatteita ja tavaroita, ehkä pakkaan jo laatikoihin. Kyllä, muutto tiedossa, ainakin jos multa kysytään. Ei kyllä olla tehty tarjousta edes vielä, mut ollaan mietitty jo yli kuukaus ja se asunto on täydellinen. Ja Kuusankoskella, joten saisin vähän välimatkaa tähän ahniinrakkaaseen syntymäkaupunkiin. Vaikka onhan Kuusaakin osa Kouvolaa jo, mut ei mun mielessä. Mun ajatusmaailma sanoo, että ne on yhäkin kaks eri kaupunkia, ja että musta tulee kuusaalainen.

Lame sinänsä, jos ei muutetakkaan ja mulla on kamat pakattuna ja sit joudun purkaan ne. Whatever dude, mähän muutan vaik mikä olis! En enää jaksa tätä asuntoa, melkein seittemän vuotta täynnä tässä ja kiitti mulle riitti. Kamala, en oo missään vaiheessa tykänny tästä. Asdfghjkjhgfds nyt loppu, kirjotan muuten taas romaanin.

"Stones taught me to fly

Love taught me to lie

Life taught me to die

So it's not hard to fall

When you float like a cannonball"