OKSETUS OKSETUS OKSETUS
Aamulla ei ollu kiva herätä siihen, kun äiti seisoo sängyn vieressä ja kysyy, että missä sen avaimet on. En minä vittu tiedä, en voi muistaa mihin sunnuntaiaamuyönä heitin ne. En ollu kännissä, mut tarpeeks sekavassa kunnossa silti.
Halusin vaan nukahtaa uudestaan, unta oli siinä vaiheessa kertyny kämäset 4 tuntia maksimissaan ja en ois millää jaksanut nousta sängystä etsimään niitä, joten heräsin ja kuljin ku jossain lääkehuuruissa ympäri mun huonetta avaimia "etsien". Sit vaan kaaduin takas sänkyy.
Herätys soi 6.45 ja mulla oli ihan kuollut olo. Raahauduin vessaan tuijottamaan rumaa naamaani peilistä ja käymään vaa'alla (69,9kg) ja teki mieli vaan romahtaa. Repiä hiukset päästä ja huutaa. Päätin kumminki, että paras ratkasu on laittaa äitille viesti, etten mee kouluun. Hyvä minä, uuden jakson eka päivä ja minä heti lintsaamassa. <3 Miks tuli deja vu? En ollu ees tokassa jaksossa koko ekaa päivää koulussa.
En taaskaan uskalla mennä nukkumaan. Pelkään, että nään niitä... juttuja. Pelkään, että herääminen tappaa mut niinkun tänäaamuna. On aika uuvuttavaa, kun joutuu joka ilta (yö) nukkumaan mennessään miettimään, että kyllä huomenna taas väsyttää, ei hätää. Haluisin vaan nukkua koko ajan ja toisaalta en haluis nukkua. Oispa kesä, ettei tarvis välittää mistään. Tai no niin, niinhän mä luulen.
"Kyllä sun pitää jo mennä kesätöihin.
Oot jo sen ikänen, että sun täytyy ruveta tienaamaan itse rahaa."
Mulla on kaks täysin "stressitöntä" kesälomaa jäljellä. Olis, jos noi ei ois tollasia. Onko pakko yrittää viedä multa mun ainut pakopaikka, se aika, kun ei tarvitsisi huolehtia mistään? Kesätöissä mua katsottaisiin oudosti, ei ymmärrettäis mun luonnetta ja vaadittais olemaan joku muu. Niinku koulussakin.
En jaksa käydä koulussa, en ymmärrä miten ylipäätänsä saan raahattua itseni sinne lähes aina. En tee koulussa mitään, en keskity, koska en jaksa. Ei se välttämättä oo sitä, ettei mua sisimmässäni oikeesti kiinnostais. Mä en vaan jaksa käyttää energiaa opiskeluun. Sitä menee muiden asioiden ajatteluun liikaa.
Tänään sain myös kuulla, et mun kannattais ehkä hankkia ammattiapua. Miks? Turhaa tuhlata yhteiskunnan rahoja johonki mun kaltaseen ihmiseen, jonka ongelmat on vaan niin paljon pienempiä ja turhempia kuin monen muun. En haluu viedä kenenkään muun terapia-aikaa. En halua terapiaan, haluun puhuu jollekkin tästä asiasta irl, en koneella, koska koneella en osaa. Mut en ammatti-ihmiselle. Jollekin, joka jaksais kuunnella oikeesti, jota ei ärsyttäis ja rasittais mun jatkuva valitus. Ystävälle, ja oikeestaan tiedän kyllä kenelle. En haluu häiritä sitä.
En ymmärrä miten mun kaverit (haluun sanoo teitä ystäviks) jaksaa mua selvänä. Selvänä vaa angstaan ruoasta koko ajan ja mietin sitä, että voinko nyt varmasti syödä tätä ja tätä. Miks ootte mun kanssa? Ansaitsette jonku paremman kun minä, en haluu vetää teitä tähän syömispelleilyyn mukaan. (Syömisvammasikskin kutsutaan. Ei mul ole syömisvammaa, joten mitä selitän.)
Tunnen jatkuvaa alemmuudentunnetta. En ymmärrä miten tää voi olla mahdollista, koska oon kumminki tosi itsekäs ihminen. Ajattelen vaa aina mitä minäminäminä eikä kukaan muu haluan. Antakaa anteeks, en oikeesti haluu olla tällanen, miten pystyisin parantamaan käytöstäni, any ideas?
Vaikka mun itseluottamus tuntuu aika-ajoin olevan jopa hyvä, itsetunnosta ei voi sanoa samaa. Mun itsetunto on suoraansanottuna paskin ikinä. En kestä kattoo itteeni, kun nään niin paljon huonoja puolia. En nää mitään hyviä puolia.
Otetaan mun jalat esimerkiks. Oon vihannu niitä siitä asti, kun olin ehkä kolmosluokkalainen (no joo, olin jo sillon ylipainonen, mutta silti). Haluun kapeet ja kauniit reidet sen sijaan, että mulla on viiden hehtaarin tukkijalat. Ei nää oo tukkijalat, tukit on tasasia ja pyöreitä, mun reidet ei oo pyöreet. Ne vaan on, ne löllyy olematta oikeestaan. En tiiä mitä selitän, haluun särkylääkkeen (särkylääkkeitä), mun kyynärpäähän sattuu ilman syytä.
Mahan mä vielä kestäisin, koska siihen on tapahtunu eroa. Mutta kun tuijotan peilistä mun ylä- ja alavartalon epäsuhtasuutta, alkaa väkisin taas oksettaa. Mun tissit on pienentyny, ei sinänsä, että se nyt haittais, huomasin vaan. Mun mahakin on pienentyny, mutta mun jalat ja perse ei. Osaatte varmaan kuvitella, miten sairaalta se näyttää. Naiselliseks joku vois sanoa, mutta haluun olla siro ja pieni, en täyteläisen muodokas tai jotain muuta paskaa.
Ne on selityksiä niille, jotka näyttää hyviltä mun painossa. Painan liikaa omasta mielestäni, pelkään mun painoa. Haluun, että se menee normaalin alarajoille, ettei mun tarvis vaikka roikkua jossain 66 kg:n paikkeilla ja miettiä joka käänteessä, hyppääkö paino ihan kohta takas ylipainon puolelle. Tuntuu koko ajan, että jos toi nyt hyppääki takas ylös, takas ylipainoon, jos painaisin vaikka.. 58kg. Siinä ois vaan alle 9kg normaalipainon menettämiseen. Mun tavoitepaino on 50kg, mutta tiedän, että viidenkympin alla oisin sellasessa ihanassa turvallisuudentunteessa.
BMI - 25.3 - Overweight (BMI above 24.4)
Tän mukaan olisin normaalipainonen, jos mun paino olis 66,3kg. Siihen on matkaa 3,6kg, en tiedä miten jaksan enää. Varsinkaan, jos mun paino onkin oikeasti paljon enemmän kuin tuo kuusysijaysi. Siirsin vaa'an vessasta vähäks aikaa mun huoneeseen tänään. Se näytti 1,3kg enemmän ja mua huimas. 71,2kg.. Jos painankii sen verran ja mulla onkin matkaa vielä 4,9kg? En jaksais, en oo varma jaksavani nytkään.
Haluun syödä normaalisti, mutta en jaksa syödä normaalikokosia annoksia (seliseli, vittu oon syöppö) ja tunnen itteni tosi läskiks, jos syön enemmän ku 3-4 kertaa päivässä.
Aamupäivällä (noin klo 12) - cheerioseja ja maitoa, en kattonu määriä (liikaa) (~200kcal)
Iltapäivällä (oisko ollu klo 15) - kalapihvi (339 kcal................) ja makaronia (175kcal), ei ollut edes nälkä kunnolla, joten oonpa taas ollu vitun idiootti
Ennen ruokaa - ~20 karkkia, jotka epätoivoisesti ja sekavassa tilassa revin piilossa olleesta piparkakkutalosta, ei vaan mitenkään taas pysty ajattelemaan järkevästi (~160 kcal kaiketi)
Illalla (noin klo 20 ja 22 välillä) - n. 40g raejuustoa (1/5 purkista), muksu (75kcal?), yksi minihiilarileivän puolikas (75 kcal) (+ levitettä, en muuten enää ikinä syö tota leipää, hyivittu) ja kaks viipaletta ruisleipää (70kcal x 2 = 140kcal) + levite sekä kaakaota oikein kunnon mukillinen
"En tuu koskaan ahmimaan, ei se kuulu mun luonteeseen.
Pelkään ruokaa liikaa ja en haluu lihoa. Ahmiminen lihottaa."
Vittu, luuletko huora, että joku uskoo suhun? Kato nyt taas syömisiäs. Kuka tahansa näkee, että tossa on liikaa. En ois tarvinu sitä muksua. En ois myöskään tarvinu niitä makaroneja enkä niitä karkkeja. Enkä tota minihiilarileipää.
En ois tarvinu mitään noista. Söin vaan, koska mul oli nälkä (aamulla) ja koska illemmalla äiti tuli kotiin. En haluu, että se luulee, et mul ois joku ruokavamma. Ei mulla ole, se on kyselly siitä. En ole ruokavammanen, tän päivän kalorit oli silmämääräsesti noin.. en jaksa laskea. 1500+ kcal? KUKA HULLU SYÖ 1500 KCAL JA LUULEE LAIHTUVANSA, JOS EI LIIKU?
(Laskin ja sain 13XX, mutta mielummin ajattelen vähän yläkanttiin.)
Vituttaa, kun levite sulaa leivän päältä pois. Se menee ihan hukkaan eikä maistu enää samalta, tekis mieli aina sillon vaa paiskata leipä ikkunasta ulos, koska sillon siitä levitteestä tulee vaan turhia kaloreita. Ei sinänsä, ettei tulis muutenki, vaikka niitä rasvoja tarviskin.
Juon liikaa kaakaota. Se korvaa multa kai kaikkia makeita (vaikka en oo osannu olla niidenkää suhteen tarpeeks ankara ittelleni vähään aikaan, voihuoh, tosin mun mielestä koko herkuton viikko on pilalla, jos on syönyt viikolla yhden karkin tms.) Ei tarvis silti lyödä sitä aina yli niinkun mä teen, kaakaon juomista siis.
Pitää ettiä ne avaimet, itkettää, koska ei oo mitää tajua missä ne vois olla. Ei tuu kyyneliä, mut aivot huutaa apua, missä ne avaimet oikeesti voi olla, mitä teen, en osaa etsiä asioita. Haluun vaan nukahtaa. Toivotaan, että se käy kivuttomasti. ANTAKAA MUN NUKKUA.
Hyvää yötä, älkää kiltit jooko jättäkö mua <3
Otan toisen mukin kaakaota.... vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti