But darling, why do you have to hate me?

"Kunhan nyt vain 

riitit jaksaa suorittaa"

Sitä mun elämä on. Suorittamista, päivä toisensa jälkeen. Nousen vaikeasti sängystä, taistelen kaikin voimin vastaan. Pääsen kouluun ajoissa (myöhässä) ja kestän opettajien haukut no problem, mutta vittuunnun kyllä. Nauti elämästä, niin ne sanoo. Mähän nautinkii, aina välillä ainakin. Ei voi aina mennä niinku ite haluaa ja otan sen kai liian raskaasti. Pessimisti ei pety, nicht wahr?

Mussa on kaksi selvästi toisistaan eroavaa puolta, jotka tuntuu taistelevan hallinnasta. Itseasias niitä on enemmänki, mut nää kaks on ne "hallitsevat" osaset. 

Toinen puoli on ehkä se "todellisempi", se jonka kaikki tuntee, jota en pelkää näyttää ihmisille. Se on sellanen elämänhalunen ja kupliva ja jotain.. Sellanen, joka vaan tekee kaikkea ja on hullu ja juoksee ympäriinsä, nauraa. Sellanen, jollasena musta tykätään. Sellanen, josta ei oikeestaan tarvii huolehtia, joka kyllä pärjää omillaan ja joka on aina jossain.

Se toinen taas on ehkä sitten vähemmän todellinen, sellainen unenomainen, tunteellinen. Sellainen, joka vittuuntuu helposti ja ragee kaikille. Ja yrittää olla kai ilkeekin, vaikka lähinnä on kyvytön siinä. 

Se puoli tuntee itsensä hyödyttömäksi ja haluaa vaan huutaa ääneen ja kaatua maahan, painaa pään polviin ja miettiä, et mitä helvettiä täällä taas tapahtuu. Se haluaa upota omaan maailmaansa ja viedä mut mukanaan.

Se on niin yksinäinen, että sattuu ja kokee, että kaikki vihaa sitä. Se näkee jokapuolella merkkejä siitä, ettei muut ihmiset pidä siitä.
Se ei halua olla vihainen kellekään, mutta se käyttäytyy ärsyntyneesti, koska on sekasin ja ottaa kaiken niin kirjaimellisesti.

Sitä puolta en todellakaan haluaisi näyttää muille, koska se puoli osoittaa, että oikeesti tarviin kaikkia. Siis vaik toi ois valloilla toi ensimmäinen, onhan ystävät tärkeitä. Mut tää toinen taas tarvii ystäviä sairaalla tavalla. Romahtaa heti, kun ne lähtee. 

"Mielisairas hiippari, manipuloiva narsisti

Kahdesta pahasta aina valitsen molemmat"

No niin, en itse löydä niitä rakastettavia puolia itsessäni.
 Pelottaa, että muutkin vaan ajattelee, miten kamala oon.
Ihan sama! O:

Aina mä en osaa sanoa, että kumpi puoli hallitsee. Toi ensimmäinen on se, mihin mä pyrin ja jota tavottelen, jonkalainen mä olen, kun on hyvä päivä. Mut nykyään vaaditaan niin vähän, että kaikki lähtee taas meneen päin vittua. Se voi olla yksi sana tai yksi katse. Yksi naurahdus ja taas mennään.
Yksi, joka tuo ton ööh, pimeämmän (?) puolen esiin, tuntuu olevan romanttiset tunteet. Vihaan olla kusessa kehenkään, koska sillon musta nimenomaan tulee tarvitseva ja.. Sekava.

Nytkin haluisin vaan syödä ja syödä, ainut ero entiseen on,
että kieltäydyn siitä, taistelen vastaan, kunhan mua ei pakoteta kauppaan.

Kelpaisinko muka jollekin sitten, jos painaisin noin höyhenen verran?
En. Eli periaatteessa mitä on tehtävissä, paska luonne siunautunu!

En mä vihaa itseäni, tai siis.. En haluu vihata itseäni. Rakastan itseäni aina välillä. Päivittäin. Mut se itseinho yritttää koko ajan tukahduttaa rakkauden, mitä mä yritän itseeni kohtaan tuntea. Se syyllistää mua ja sanoo, että tietenkään et oo tarpeeks hyvä. Eihän kukaan edes tarhassa tykänny musta, siis ystävämielessä? Saatto tykätäkin, yksi ainakin. Mutta mikä mussa on vikana, miksen ole sellainen yleistykätty? Meidän luokaltakin tiedän vähintään yhden, joka vihaa mua täysin ilman syytä.

Ihana vartalo. |: Mulle kiitos!

Väsyttää ja ruokaa tekee mieli ainoastaan noin 24/7. Tää päivä alko hyvin, jaksoin laittaa piilarit ja meikata. Jaksoin mennä kouluun iloisena, EHDIN sinne. Koko koulupäivä meni semihyvin ja sitten taas pieni asia pilasi kaiken. Tän pienen asian takia olen vaan istunut koneella koko päivän lukuunottamatta sitä, kun mentiin koulun jälkeen Karitan kanssa shoppailemaan, jee. <3 Ei sil, et mul ois rahaa, mut lähdin seuraks.

Tää on ollut ihastunut päivä. 

Mutta ainakin ne, mitkä jossain vaiheessa kadotin,

tuli takasin. Ne on mun seurana, kun kukaan

muu ei välitä. Ne putoaa hiljalleen kuin lehdet syksyllä,

kuin lumen ensi hiutaleet joulun alla.

Ja ne ei syytä mua, ne vaan lohduttaa, ne yrittää auttaa.