Laiska ihminen

MUL TEKEE IHAN VITUSTI MIELI KARKKIA, MUTTA EN VOI OSTAA. 

EN VAAN VOI. Tappakaa joku mut. 

En kuulemma postaa enää tarpeeks usein, kai toi on tavallaan kohteliaisuus. Mut mitä syytä mul on postata? Pidän toista blogii täysin anonyyminä, tätä lukee ainakin viis tai kuus ihmistä, jotka tunnen. Joten mun on paha kirjottaa tänne yhtään mitään, mitä en haluu muitten tietävän. Siihen toiseen pystyn avautuun kunnolla.

Kun ihmiset kysyy multa, että mitä mulle kuuluu, en tiiä mitä vastata. Kai pitää sanoa, että hyvää? Vastaan siis, et mulle kuuluu hyvää ja kaikki on onnellisia. Sen ne haluaa kuulla, miks kukaan jaksais kuunnella mun "ongelmia"?
Silti tuntuu, et avaudun kavereille ihan liian usein. En sais, koska mulla ei oo yksinkertasesti yhtään järkevää syytä tuntee oloani pahaks. Ihan tosissaan ei ole. Mun elämässä ei oo tapahtunu mitään tosissaan pahaa. Ööh, joo, olin koulukiusattu ja musta tuntuu, että ihmiset puhuu vieläkin seläntakana mun läskeistä. Ja? Ei toi anna oikeutta masisteluun tai angstaamiseen. Mun kuuluis olla pirteä, en tajuu miksen oo.

Vituttaa, kun en voi vaan päästää irti. Mä yritän kaikkeni ja silti en pysty. Oikeestaan mä en oo varma, mitkä asiat mun muistoista on oikeesti tapahtunu. Osa on epätodellisia, niinkun unesta. Ehkä mä sit oon nähny unta tai joskus ajatellu jotain niin paljon, et se on muuttunu mulle todeksi. En pysty päästämään irti, koska mä en vaan oo sellanen. Elättelen mielummin toivoo viimeseen asti, vaik alusta asti tajuun aina, ettei mitään toivoo ole.

Jännintähän on se, että mä luulin kaiken muuttuvan sitä mukaa, kun laihdun normaalipainoon. Musta kiinnostuttais, kun en ois ihan niin läski. Mitä on tapahtunu, kiinnostuuko kukaan? Ei. Toisaalta se on oma vika, että näyttää, miten heikko on liian aikasin. Pitäs eka olla hiljaa ensimmäiset kaks vuotta ja sit kertoa, että on joku hätänä. Sit se toinen vois olla jo niin tottunu ilosuuteen, että luulis olevan ilonen persoona. Säälittävää sinänsä, kun mulla kyllä on niitä kausia, et oon ihan hyper. Mut niitä on niil paljo vähemmän. Yleensä mä oon vaa tylsä, TYHMÄ ja hyödytön läski. AAJOO, tajusin miksei kukaan haluu mua. Unohin ihan hetkeks kokonaa, että oon niin helvetin ruma, ohosori.

Ainiin joo, 60 kiloa on mun uus tavotepaino. Ihan sen takii, etten jaksa kuunnella valitusta siitä, miten mulla on liian alhanen tavotepaino. Ja, että muka syön kauheen vähän. Koska en syö. Mua vois verrata hevoseen syömisen perusteel, paitsi että se ois sille hevoselle loukkaus.

Ahdistaa haluun pois. Mulla ei oo oikeuksia mihinkään ja tiiän sen itekkin. Haluisin vaan olla yksin, 

mutku en kehtaa sanoo sitä muille. Pelkään, että ne suuttuu ja ei haluu enää koskaan nähä mua.

Ei ne varmaan haluukkaan, et ei sinänsä väliä.

ihana takki.