Hengitä, hengitä

 Runokansio - tarkistusta vaille valmis.

Oppimispäiväkirjat - kopioitu, luuseri et osannu ees tehdä ite.

Terveystiedon kaks tehtävää + kokeisiin lukeminen? - edessä, aikaa joku 7 tuntia, pitäis pysyä hereillä, ei hyvä. 
 
 

Tää on mun runokansiossa kansikuvana. One word; perfection <3

Mun polvi on paskana, enkä uskalla ees juosta. Haluun juoksemaan, vituttaa, kun vihdoinki löyty se into ja nyt sitä on sitten mahdotonta toteuttaa. No, ehkä saan yksityiselle ens viikoks ajan. Toivotaa, et kela korvais jotain.
Ei oo ihan halpaa leikkiä se yksityisellä käyminen nimittäin. Väsyttää, antakaa jo mun nukkua, jookos.
  
Oon syöny tänään (tai no eilen) vaan kerran, käytiin kiinalaisessa, jossa söin paljon ja liikaa + sen hyvin kevyen ja superterveellisen annoksen kermajäätelöä ja friteerattua banaania ja siirappia. Teki semmoset kevyet 7h mieli karkkia, mut nyt oon ollu syömättä jo jonkun 13h niin alkaa helpottaa ruokahimot. Vettä voisin huolii lisää ja mahaa kivistää, kun join kaks kuppii kahvia tyhjään mahaan. Mut eka ainakin noi tehtävät.

Kyl mä pystyn tähän, päivällä opiskeluhan on puolet vaikeempaa, kun sillon ajatukset juoksee. Yöllä ne hidastuu niin saan ne kiinni ja vaikken edistykkää kovin paljoo, pystyn kumminkii tällä hetkellä keskittyykin ihan mukavasti.

Huomenna (tänään) mummolle iskän kanssa syömään kanakastiketta ja perunamuussia à la mummo. Ehdotonta lempparia, taitaa jäädä päivän ainooks ateriaks, jollen oo kaheksan aikaan fiksu ja syö jotain pientä, et nälkä ei kiusaa kokeessa. Pitää päästä läpi, matikkakin meni vaikka 5 tuli, mut läpi silti!

Luin viikonloppuna kolme (?) kirjaa. Oli niin valaisevaa, mahtavaa uppoutua jonnekin muiden maailmaan missä ei tarvi ajatella omia asioita. Pakokeino, niinhän niistä sanotaan. 

Löysin Ihanasta merestä jotenkin niin kuvaavan kohdan. Oon lukenu sen kerran aiemminkii, koska se oli koulutehtävänä, mut nyt jaksoin panostaa paremminkin, kun ei ollu pakotettu.

"Koska me ollaan ihania: kauniita, lahjakkaita, luokan parhaita,

ihania ikuisia kilttejä tyttöjä ja kympin oppilaita,

koska me kontrolloidaan kaikki sataprosenttisesti,

koska meidän ruumis -

meidän kaikkien yhteinen kuolemanvalkoinen luurankoruumis 

- ei enää hallitse meitä, me ei haluta mitään, 

me ei tarvita mitään,

ei ruokaa, ei juomaa, ei seksiä, ei unta, ei rakkautta,

ei ketään, ei mitään, ei koskaan."

Ois rehellisesti sanottuna mahtavaa olla sellanen, joka ei oikeesti tarvitsis mitään tai ketään. Vois vaan olla ja miettiä mitä haluaa, koska ei tarvitsis mitään. Ei mitään. Eikä ketään.

Ps. Vitun ärsyttävää, ku blogger leikkii mun fonttikoolla vaikka se ois tässäkii tekstissä suurimmaks osaks normaali, mut näyttää pienenä. Möh. Ihanvitunsamamulle.

Väsyttääväsyttäväväsyttää

Aamupaino eilen 67.1kg, tänään 66.3kg. Äsdfghjhgfds, pakko pomppia noin aaaaaaaaaaa menis vaan alaspäin tasasesti. Mut eihän laihtuminen niin tapahdu.

 Eilen keitti vähän yli. Ei ollu ihan paras päivä, heräsin joskus yheltä ja ääääh kesti liian kauan päästä sängystä ylös. Sit yritin lukee uskonnonkokeisii, eihän siit taas tullu mitään, meni neljä tuntia enkä päässy ees puoleenväliin. Jostain tuntemattomast syystä rupes vituttaa ihan tajuttomasti ja ragesin äitillekki ja kengille ja sängylle jajajajaja.. Ja päädyin lenkille. Ööjee.

Mul on uus lenkkeilytekniikka, yritän olla laskematta matkaa niinkään ja katon enemmänki aikaa (ja tämä ei toimi, ei ollenkaan). Noh, eilinen kesti jonkun 1h 33 min ja en tiedä yhtään kuinka pitkän tein. Ää, häiritsee ja haluun tietää.
Yleensä lenkki toimii vitutuksenpoistona suht tehokkaasti, mut mites eilen? Eheiheiehiehi, lisäs vaan, en ollu tyytyväinen itteeni, en juossu tarpeeks kovaa. En juossu tarpeeks suurta osaa matkasta (ehkä max. puolet?) ja hidastin, kun rupes sattumaan (en vielkää oo keksiny syytä miks sattu).

Haa, mahtava! O:

Ja syömisethän meni päin vittua myöskin! Ei muuten mitään, kalorirajojen sisällä pysyttiin, mut ruuan laatu... Ups?

17.30 - 11 uuniranskalaista (emt miks laskin ne......), n. puolikas kanaleike, vettävettävettä
n. 19.00-20.00 - 120g sipsejä + dippiä


Yhteensä: n. 990kcal

 
Säälittävä postaus, mä tiedän. Tuntuu vaa, että päähän ei nyt mahdu oikein muuta kun laihdutus. Oon varmaan sanonu aiemminkin, mut laihdutus vie ajatukset pois tunteista ---> ei tunteita (paitsi se vitutus yms.), voi leikkii, että on tyytyväinen. Asdfghgfddfgfd.

Äää pitää lukee terveystietoa ja keksii jotain, et sais ajatukset pois ruoasta. Omnomnomnom, haluun keitettyä kananmunaa. Möh.

Ps. Sain vihdoin kuunneltuu Infected Mushroomin uuden albumin ja aaaaaaaah, Send Me An Angel on jotain niin rakkautta. <3

Yhyy, miksei mulla oo yhtään hameita, haluun haluun haluun. >: 6.3kg viel, sit ainakin ostan hameen.

 

Euphoria, foreverlasting piece of art

Paino joskus seittemän aikaan illalla 65,1kg. Meidän vaaka on varmaan rikki, en mä olis voinu mitenkää laihtuu.  En tän viikon syömisten perusteella.

En voi, ENVOI ENVOI ENVOI alkaa syömään yhtää enempää kun mitä nyt syön.  En vielä, en ennen tavotepainoon pääsyä. Ei mulla oikeestaan oo ees kunnon tavotepainoa, mut alle 60kg tähtään, mieluiten 50kg pintaan. Sit voi ruveta kiinteyttää ja syömään monipuolisesti. En haluu painaa paljon vaikka oiskii lihaksia.

Tuli ihan mieleen minä itse. O:

Miksi mä uskon itteeni? Tai siihen, että kukaan vois koskaan tykätä musta. Tai rakastua muhun. En oo sellanen henkilö, johon vois edes ihastua, mussa on kai jotain vikana. Joo, oon ruma, oon läski ja sekasin ja.. epäriittävä, kyvytön tekeen mitään oikein. Tarvisin vaa sitä, että joku rakastais mua. Alkaa kyllästyttää yksinolemine. En vittu jaksa.

"Kyl sä löydät viel joskus sen oikean joka haluu sut kans."

I wish. Mut näin tuskin tulee tapahtumaan, eikä toikaan ihan hirveesti auta, kun se tuntuu nyt. Ei mikään "tulevaisuus on mahtava!!!111 silloin kaikki on mahtavasti" -selitys vaan enää vakuuta mua. Ei sitä jaksa uskoo, tyhjii sanoja ne vaan loppujen lopuks on. Let's face it, mulla ei oo tulevaisuutta.

Mikä musta puuttuu? "Ei mikään, oot hyvä just tollasena!" Niin ne vittu väittää ja silti se ei oo totta. Mä tiedän, että se ei oo totta. Sen näkee katseista ja alkaa pikkuhiljaa huomaamaan kaikesta muustakin. Käytöksestä ja äänensävyistä. Tai sitten siitä, miten löytyy lukemattomia todisteita mun riittämättömyydestä. Siitä, että jos en puhuis muille, mulla olis ehkä noin kaks ihmistä vanhempien lisäks mun ympärillä. Siis meinaan, että jos lopettaisin kokonaan kontaktien pitämisen yllä.

Ei pitäis uskoo mihinkään, ei muihin ihmisiin. Yksinhän täällä pohjimmallaan ollaan, alusta loppuun. Parempi ois olla päästämättä ketään lähelle, olla kai vaan yksin. Mut pelkään vaa liikaa, että jos kerrankii jättäydyn yksin, kukaan ei kysyis mua minnekkää. Pelottaa ei mikään ja kaikki. Vitun euroviisut ja noi viidetsadattuhannet rakkauslaulut.

Pitäis vaa sanoo se ääneen. Mä tykkään susta, anteeks. Mikä siin on niin vaikeeta, miksen pysty? Kai sekin tietää. Oon melkein 110% varma. Parempi jättää sanomatta, parempi kestää tää ja antaa sen mennä ohi. Ai, jos siinä kestää kaks vuotta niinku viimeks? No vittu voivoi, oma vikahan tää on. Parempi varmaan vaa antaa sen olla. Niinkai. Menin ja pilasin taas vaihteeks kaverisuhteen ihastumalla. Vitun säälittävää olettaa, että se toinen vois muka välittää musta sillä tavalla. Edes sillä tavalla.

Luuseri, kaikki vihaa sua ja oot ällöttävä. Et ees ansaitse rakkautta, muutkin kyllä tajuu sen. Ei voi mitää.

Tekee mieli myöntää, että SATTUU.

"Pienin mummo on smurffin kokoinen"

Venäjän mummot awwwawawawawww, ne oli niin söpöjä, varsinkii smurffimummo tuituituitui! <3

Huuuu, mul on tosi toiveikas olo täl hetkel. Tuntuu hyvälle ja oon sillai: "Mähän paranen, mä todellakin paranen!" Paranen mistä? Öö, en tiiä. Mun sairaasta suhteesta syömiseen, ei mulla kyllä mitään sairautta oo, mutta ihihiiiihi mähän saan mun ruokasuhteen täysin normaaliks!
Ja musta tulee positiivinen, yritän kohottaa itsetuntooni ja haluun rakastaa itteäni enkä tuntee huonoo omatuntoo kaikesta mitä syön tai tunnen tai sanon! Kesä tulee ja kesäl on aikaa kelaa asioita ja syödä terveellisesti tai ainaki yrittää. Kyllä mä haluun vielkii laihtua, mut haluun tehdä sen terveellisel taval enkä sillai, että näännytän itteeni ja annan huonon kuvan niille, jotka tutustuu muhun.

Moi, en toki ruvennu itkee, kun luin tän. Sooo beautiful <3

Kaikki, joihin oon tutustunu puolen vuoden sisää, on 110% varmuudel saanu musta huonon kuvan, ainakii älyllisesti. Nojoo, rupesin miettii, että miks oikeesti oon niin tyhmä. Ja oho oho, tajusin, et jos oikeesti syönkii vähän, mun aivot on joutunu jonkuu puolen vuoden ajan käymää tosi vähäl energialla. Onhan mulla ehkä se perustyhmyys, mutta asia saadaan korjattua ruoalla. <3
Sama sekii, että keskittymiskyky on nollassa, sekin varmaan johtuu liian vähästä ravinnosta. En haluu tietää enää yhtää enempää ravintoaineista ja kalorimääristä ja kaikesta, koska se on turhaa paskaa ja rajottaa mun elämää.

Haluun olla vapaa ja se musta tuleekin! Löydän rakkautta, joku kyllä ihan varmasti tulee rakastamaa mua, jos lopetan tän vammailun, ja varmaan kyllä rakastais vammailusta huolimatta. Ei rakkaus katso siihen, että onko mulla rumat raskausarvet mahassa vai ei ja, että onko mun jalat paksut.

Mutta pointti siis oli, että ihan tosissaan yritän ruveta muuttumaan positiivisemmaks ja ilosemmaks, takas siihen mitä olin ennen. Mähän en anna syömisen ottaa musta otetta, musta ei tuu laiha.  

MUSTA TULEE TERVE.

Ps. One self-centered post! Kiinostiko? Noei! O:

Pps. Äänestäkää mummot voittoon! Tuituitui. <3 <3 <3 Ne on niin jotenkii, ööh, sympaattisia! O:

Perussunnuntai

Ihan jäätävä päänsärky, energia ei riitä muuhun kun sohvalla makaamiseen.
Oon kyl ollut tänään ahkera - kävin kaverin luona yllätysvierailulla sekä äsken lenkillä enkä jäänyt vaan sänkyyn vaikka ois tehny mieli.

En jaksa ees postaa kunnolla (puhelin <3), mutta vois laittaa pitkästä aikaa syömisiäkin. Ainiin ja mun syömisessä oli siis 24h tauko, ups. Aina ei voi muistaa.

12.30 riisipiirakka (140kcal)
14.30 omena (~70kcal)
19.30 porkkanaraastetta (~50kcal)
20.15 tonnikalatomaattikastiketta ja spagettia (liikaa, ehkä noin 600kcal?)

Yhteensä: 860 kcal, ei paha. Ja aamupaino tänään 66,2kg, jee. Jotenkii tyytyväinen ja toiveikas olo, väsyttää ja vois mennä nukkuu. Omnomnom, meen kyllä ennenku haen vielä sen ruisleipäviipaleen, jota täl hetkel himoitsen. Weeee aaare the championsss my frienddd. <3 Tulipas ihanan kevyt mieli.

Tahdoin paljon kauniimpaa

asdfghfds niin kaunis ah. <3

En oo saanu kirjotettua vähään aikaan, eikä tää oo motivaatiosta kiinni. Kirjottaisin kyllä, mutkun alkaa jo ahdistaa se, miten vähän aikaa mulla on. Vaikka itsehän tän päätöksen teen; hengaan jossain melkein koko ajan niin vissii oon kokoajan kotona ja sitkun pääsen kotiin, en saa omaa rauhaa. Äiti juoksee mun huoneessa jatkuvasti, joten ei mulla oikein oo yksityisyyttä. Ei mulla oo koskaan ollu, oon tottunu siihen, ettei oman huoneen ovea voi laittaa kii ilman, että joku tulee kysyy, et miks tää ei muka voi olla auki.
Ei siinä voi oikein sanoa mitään, joten ainoaks vaihtoehdoks jää antaa asian olla ja päästää se sitten irti, kun äiti nukahtaa tai lähtee pois himasta. Se hullu, joka mun sisällä välillä asuu.

Yöllä asiat saa ajateltua paremmin ku päivällä, ne tuntuu niin unenomasilta ja samalla niin selviltä. Ne ei välttämättä ratkea ajattelemalla, ei tietenkään, mut tuntuu, että sil on joku tarkotus. Ajattelemisella. En haluu nukkua, TAHDON niin paljon. En oo varma, mutta ei se onnistu niinkun se ennen onnistu. Pelkään aamua, pelkään yötä. Pelkään heräämistä, valveillaoloa ja sitä, kuinka mun mielialat ei pysy kontrollissa. Miks se on muka niin vaikeeta olla onnellinen ja ilonen, ei multa puutu mitään olennaista. Miks valitan aina, vaikka mulla ei ole mitään oikeutta valittaa? Ei kukaan muukaan valita.

dumb, slut, idiot, sick, whore, disgusting, UGLY.

Ennen mulla oli semihyvä itsetunto, tykkäsin mun vartalosta ja naamasta ainaki jonkun verran. Olin aika ilonen suurimman osan aikaa, vieraiden seurassa aina. En tienny ollenkaan, että musta löytyy sellainen puoli, joka osaa haukkua itseään niin rankasti, kun mä nykyään teen.

Tiesin kyllä, että oon itsekriittinen. Mutta, että tähän pisteeseen asti? Aina ei mee nallekarkit tasan RUOKAA, ja ihan varmasti kaikilla muillakin on tällanen olo. En mä oo mitenkää erikoinen tän asian suhteen.

ahdistava....................

En saa mitään aikaan koskaanikinämilloinkaan. Lukion käyminen kolmessa vuodessa ois normaalia, mutta en jaksa millään, en mä pysty. En mä halua käydä lukiota, ei tääl oo mulle mitään. Kaverit, ainut syy joka pitää mut siellä jatkuvan painostuksen iskän suunnalta lisäksi. Ne on ihania ja rakkaita. Pitää mut järjissäni kai.

Mut koulu ei oo hyvä paikka. Ihan tosissaan, 8 tuntia, 8 vitun tuntia paikassa, jossa ei pysty ajattelemaan ja heti jos erehtyy pystymään, ei ole pakopaikkaa.
Niin kävi eilen, perjantaina. Onneksi oli hypäri ja pääsin metsään ja purkamaan ajatuksia. En tiedä mitä muuten ois käynyt.. Joku ois voinu huomata jotain ja nauraa. En kestä enää sitä, miten kaikki nauraa mulle ja pilkkaa mua. Ei ne ääneen, mutta sisällään, nään sen niitten silmistä. Niiden eleistä ja niiden äänensävystä.

Vieraat ihmiset siis, ei välttämättä kaverit ja perhe, mutta kaikki muut. Miksen oo riittävän hyvä teille? Mikä mussa on aina ollut niin pahasti vikana, etten kelpaa koskaan kellekään? En jaksa enää olla joku toinen vaihtoehto, en oo kenellekään se ykkönen, joka on aina mielessä. VITUN ITSEKÄS PASKA.

Voiko henkisesti olla uupunut? Jos voi, musta tuntuu, että oon väsynyt. Silmät painuu kiinni ja nälkä kolkuttelee ovella, mutta tänään en kyllä vitussa syö yhtään enempää, koska söin nugetteja ja ranskalaisia. En laihdu syömällä joka päivä liikaa, laihdun pitämällä mun syömiset kontrollissa.

"Minut ympäröin tyhjyydellä, jotta voisin nähdä

Jotta oppisin itse, mitä tunnen ja tietäisin sen

Nyt on mentävä yksin, kulkee pitää ilman varjoo"

 Jännä olo, silmät kiinni, mut täysin hereillä. On niin pimeetä, pelottaa. On tosi hiljaista, missähän äiti on? Haluun lukea ja SYÖDÄ, muttakun en voi syödä niin en uskalla lukeakaan, muuten saattaa hävitä se kontrolli mitä oon pitäny tässä yllä melkein 12 tuntia. Mitäs menit syömään sellasta ruokaa. Ja ainiin, lasken nyt taas virallisesti kaloreita. Tiedän, että se on tosi ärsyttävää, mutta en tahdo antaa minkään seistä mun ja tavotepainon välissä. Päätä särkee, kurkkuun sattuu.

Eilen olin kaupassa, jee sain shortsit ihihiihi ihqq. Noei, pointti oli lähinnä se, että en myöskään varmaan osta mitään muuta uusia vaatteita kun bikinit tai uimapuvun ennenku pääsen alle 60kg. En pysty vieläkään ostaan housuja. Oon laihtunut vittu kohta 20kg ja silti mulle ei mee koon 40 housut jalkaan? HYIVITTUREIDETHÄIPYKÄÄJO.

Eikai se kavereiden vika ole, että ne on kauniita ja sopusuhtasia. Mutta silti se tuntuu pahalta - mäkin niin kovasti haluisin olla haluttava ja nätti ja.... Ei kukaan oikeestaan osota mulle mitenkään, että olisin haluttava, koska en luota tässä asiassa niihin jotka haluu vaan persettä. Eipä niitäkään enää oikein ole.

Jos edes joku joskus kelpuuttais mut mun luonteen takia.

she.

Sick with myself but I've got no one else

"Meil on toi koulupsykologi,

haluisitko mennä juttelemaan sen kanssa?"

"Ööh, en mä..."

"Haluun vaa auttaa sua. Siks mä tääl oon."

"En mä kumminkaa. Mä juttelen kavereille,

ei mul ois sille oikeen puhuttavaa,

ei oo mitää."

Haluun mennä, tai en sittenkää. Miks muka menisin, enhän ees tarvii sellasta mihinkään, on pahempiakin ongelmia ku mun ongelmat. Ei niitä ees ole. En tiiä. Haluun sittenkii, tiiän sen nyt. Huomenna unohan haluuvani ja päätän, että en halua. Musta ei koskaa tiedä mitä haluun, en edes ite ikinä tiedä varmasti.

En uskalla, enkä tuu ikinä uskaltamaankaan. Millon oisin koskaan uskaltanu tehdä mitään, millä ois oikeesti mun elämässä väliä? En ikinä, nimenomaan. Pelkään lopullisuutta, uskon siihen niin syvästi ja haluan sen irti musta niin, että se ei pätisi muhun. Haluun pois kosketusetäisyydeltä, olla jotain kaunista ja herkkää. Jotain joka seuraa tätä kaikkea sivusta, jolla ei ole yksinkertasesti mitään vaikutusta tähän maailmaan. Ja silti haluisin, että mä vaikuttaisin edes jonkun elämään jollaki tavalla.

Säälittävää, tiiän.

Lauantaiaamuna kävin vaa'alla ja se väitti, että 66,9kg. En uskonu, mutta maanantaina päivällä se sano 66,4kg. Jee, normaalipaino. Jeeee, miksei tunnu missään? Luulin, että se räjäyttäis jotenkii ja sit huitelisin ympäriinsä ja kaikki aattelis, että onpas hoikka. Oon huomannu, että ainakun hermostun, rupeen hiplaamaan mun luita. Solisluut, ranneluut, välillä kämmenen luut. Vihdoinki mä tunnen pulssin ranteestakin, tätä on odotettu.

Sunnuntaina mummo ja sedän vaimo kysy, miten oon hoikistunu niin paljon. Tänään naapuri kysy samaa. Mummolle ja sedän vaimolle selitystä veden juomisesta ja annoskokojen vähentämisestä, naapurille kiusaantunut en mä tiedä ja hymy. Mutta en ansaitse laihtua, söin tänäänkin oikeasti niin vitun paljon, että en kehtaa kirjottaa sitä tähän. Ja kohta syön vielä vähän lisää.

Enkuntunnilla opettaja tuli mun luo ja kysy: "Näin ex tempore, voinko lukea sun aineen koko luokalle?"  Vähä hämmennyin, mut myönnyin kuitenkii. Hui, se oli jotenkii.. Ihanaa. Se luki mun aineen, muttei kertonu, että kenen aine on kyseessä. Sitkun se oli lukenu loppuu, se kehu mun kirjotusta ja sano, että se aine erottu muista ja oli erilainen tai jotain. Aaaaahh, en muista millon oisin viimeks tuntenu itseni ylpeeks jostain mitä oon tehny. Se oli niin mahtava tunne. Vieläki hymyilyttää, kun ees ajattelen.

Haluun alkaa kirjottaa enemmän, lukee enemmän, tekee enemmän, toteuttaan itseäni. Kyl musta voi löytyä se itseilmaiseva puoli, kunhan vähän kaivelee ja antaa aikaa.

Ei lukio sovi mulle. Tajusin just, että haluun ilmasta itteeni, ei se onnistu lukiossa. Lukiossa opiskelu on massaa, vähänniinku se sanomalehtipaperista tehty puuro, jota oli ysiluokan kemiantunnilla. Siihen lukiota vois verrata. Tylsää, harmaata, toistuvaa, millään tavalla rutiineista poikkeamatonta.
Eihän mulla ole edes aamurutiineja, miten muka voisin olla lukiossa ja jaksaa samaa paskaa joka päivä? Niinpä. Haluun vaihtaa, mä ihan oikeesti haluun. Voihan lukiota aina jatkaa myöhemmin. Haluun vihdoinkii elää hetkessä.

 "All the things she said,

all the things she said,

running through my head,

running through my head

All the things she said

This is not enough"

"Et sä mihinkää amikseen mee.

Sä oot alottanu lukion ja

opiskelut pitää hoitaa.

Aina ei voi tehä sitä mikä kiinnostaa."

Niin, nojoo kiva. En vaihda sitte. Hyväkun mä ainakin saan äskeisen puhelun jälkeen unta. Vituttaa, kun annoin opolle luvan soittaa äitille, ois pitäny vaan antaa olla ja sanoo, että koulu menee erittäin loistavasti. Niinhän se meneekin! O:

Mutjuu siis ihan sama, nyt meen tekee läksyt (...) ja hakemaan ruokaa (tunnesyöminen i love you <3) ja sit nukkumaan. Ja mä niin suunnittelin meneväni aikasin nukkumaa... Noh, ei voi mittee. (=

Ps. Näin perjantain ja lauantain välisenä yönä siilin ja se oli maailman söpöin. Ja sit näin toisen yhtä söpön sunnuntainakii. Tuituitui. <3

Pps. En ainakaa käyttäny taas 5h tän postauksen tekemisee. HUOH.

"Mä haluun optikon, keksikää optikko"

Istun tietokoneluokassa ja mietin, mitä pitäs tehdä. Hypäri, rakastan näitä, venäjän olis voinut lopettaa vaan saadakseen pari vapaatuntia päivien keskellä. Nään mun vieressä houkuttelevia keksejä, mut eihän mulla oo edes nälkä. Tai siis ei pitäs olla, söin aamulla kaks leipää ja oon juonu kohta litran vettä tänään. Kohta pääsee täyttelemään vesipulloa.
En oikeestaan tiedä mihin mun laihdutus aina (aina ja aina, en oo laihduttanu kunnolla ennen ku tän vuoden alusta) kaatuu.. Kai se on ne mieliteot ja helvetin huono itsekuri? En ite välttämättä vaivautuisi kauppaan ostamaan vaik karkkia (ei mul ees oo rahaaaaaaa sellasiin), mut on niin helppo ottaa, kun kaverilla on jotain. Voi aatella, että no mä maistan yhen. Mutkun se yksikin on liikaa, siitä tulee huono omatunto. Ei normaalista ruoasta tuu, mut kaikista herkuista kyllä, vaikka kuinka ottais kuin vähän.

Mut se tunne, joka tulee siitä, kun kieltäytyy jostain epäterveellisestä.. vau. Olin jo unohtanu, et se tuntuu näin hyvältä. Muistin, että se on neutraali, mutta ehei. Kieltäytyminen on sen arvosta. Jokainen oikee päätös vie mua lähemmäs mun tavoitetta, joka on vielä niiin kaukana. Mutta nyt mulla on taas motivaatio kunnossa. Aion syödä epäterveellisyyksiä maksimissaan kerran viikossa ja sekin täytyy olla joko perjantai, lauantai tai sunnuntai. Viikolla pysyn kurissa, mä pystyin siihen aiemminkin, joten miksi en nyt? Se vaatii työtä, että saa tuloksia, en voi olettaa syöväni mitä ikinä haluan ja makaavani himas ja silti laihtuvani.
Eieiei, raahaudun sinne lenkille vaikka ois kuin "kipee olo". Ne on mun tekosyitä ittelleni, etten menis. Miks valehtelen ittelleni, miks keksin tollasia? Kenelle muulle siitä muka on haittaa kuin mulle? Niinpä.

Haluun mennä jo ostaa vihon ruokapäiväkirjaksi, ehtisköhän vielä hypäril? Haluun sellasen hienon, sellasen kovakantisen ja viivoitetun. Sit koristelen sen kannen ja motivoin näin itteeni. Motivaatio on kaiken avain, melkein mitä vaa voi saavuttaa, jos se tietty palo sitä asiaa kohtaan löytyy. Mä tarvitsen tätä, haluun olla onnellinen mun kropassa. En haluu hävetä sitä.

Eilen ja toissapäivänä syömiset meni nappiin, joten nyt on jo paljon helpompi jatkaa. Sorrun varmaan jossain vaiheessa (+ viikonloppuna aina juominen nyt hidastaa, mut ei se mitään). Mutta yks huono päivä ei pilaa koko prosessia. Yks huono päivä hidastaa, kyllä, ja sen jälkeen on vaikeempi päästä taas ruotuun. Mutta se ei oo tekosyy luovuttaa, ajatella tän olevan ohi, finito, ja pilalla, koska ei tää ole.

Mä pystyn pudottamaan painoa, koska oon vahva. Tota en usko itekään, mutta musta tulee vahva. Onnistun vielä ja inspiroin muitakin laihtumaan. Vielä joku päivä ne katsoo mua ihaillen.

Tää vai ne ihanat rasvaa tirisevät ruoat, joita tekee koko ajan mieli. Saatana.

Kaikki aina valittaa, että syön niin hitaasti. Now you know why..........

Kuvat korvaa kyl sen, että söisin noita. Tekee mieli, juu, mutta auttaa, kun katsoo kuvia. Omnom, saisinpa jotain epäterveellistä ruokaa sillä ehdolla, ettei se vaikuttais mun laihtumiseen mitenkään, ah. Se ois täydellistä.

Mä pystyn siihen

Mä ihan varmasti pystyn. Mulla ei oo mitään syytä olla pystymättä. Ehkä mä en jaksa, mutta ne on sivuseikkoja, sillä lopussa tää tulee kumminkin olemaan sen arvosta. Todellakin tulee, musta tulee laiha, kaunis ja täydellinen.
Ehkä sit kun oon laiha, kaikki pitää musta. Sitten mun ei tarvi ajatella. Ei tarvii pelätä pimeää, ei pelätä muiden ajatuksia eikä omia tunteita.

Oon tunnesyöjä ( miks ne omat tunteet pelottikaa? <: ) ja se vituttaa, koska se aiheuttaa niin helposti kierteen. Ensin on paha olla, ei sietämätön, mutta kumminkin paha. Sitten syön, AHMIMALLA, ruokaa, ruokaa. Ruoka pelastaa.
Se pelastaa hetkeksi. Sen jälkeen seuraa ahdistus ja ahdistus johtaa syömiseen. Tietenkin. Loogista.
RUOKA ON NIIN HYVÄÄ.

Sitten, kun olen laiha, voin nukkua. Voin levätä ja rentoutua. Nyt mä en voi tehdä niin. Odotan ihmettä, jota ei tuu koskaan tapahtumaan.
----------
"Tunne, rakkaus. Sä oot hyvä tyyppi ja mä tykkään susta." Niinpä, se on niin yksinkertasta. Uskonnontunti. <3
----------
Mutta näistä ajatuksista huolimatta olen onnellinen. Eilen mä en ollut, mutta purkasin sen TAAS johonkin muuhun. Pääsin niistä tunteista eroon, ne katosi eikä oo vielä tullut takas. Ehkä tällä kertaa ne on kokonaan mennyttä.

Mä olen onnellinen, koska pystyn tähän. I can do it.

Ja mä kuulen niiden naurut mun korvissa

"Oho, miten sä oot ihan olemattomaks kuihtumassa?" -äitin miesystävä

Aaaaaaaaaaaa. Ja eilen kaverit sano, että "sähän oot laihtunu ihan vitusti!" Juu tottakai mä oon laihtunu, syönhän niin kovin terveellisesti ja säännöllisesti! No okei, kyl mä yritän, mutta kokeilkaapa ahmia kerran ja toisen kerran perään seuraavana päivänä. Sit kokeilkaa päästä eroon herkuista taas kokonaan. Onnistuuko helpolla ja ilman kauheita mielitekoja, jotka täyttää pään? Ehei.

Vaikee myöskään uskoo, että oisin laihtunu. Joo, oon laihtunu vuoden alusta. Oon laihtunu viime kesästä, mut miten ne sen nyt yhtäkkiä huomaa? Ei voi tietää. Tuntuu oudolt, että kukaan huomais, lähiaikoin oon pääasiassa lihonu takasin. Ja olin eilen ihan turvonnukin kaiken lisäks. Ainakaa paino ei oo tippunu varmaan kahteen kuukauteen melkein ollenkaan, mut ehkä on sit lähteny senttejä? En oo pahemmin mittaillu, vois joku päivä. Jännää ja kaikkia kiinosti.

 Eilen koulussa tuli hirvee motivaatiokohtaus. Nytkin tekis mieli lähtee lenkille, mut paha lähtee, kun ei oo ihan terve. Periaattees vois lähtä, mutta kun lupasin ittelleni, että en urheile millään lailla ennenku oon varmast täysin parantunu. 

Ois aika jees, jos toi motivaatio ulottuis ruokavalioonki, koska sit paino vois taas lähtä tippumaan. Aattelin, että jos tanssin vanhat, niin en voi ainakaan tällasena tanssia. Jos nyt sanotaan, että niihin on n. 9 kuukautta (toivottavasti ainakin ton verran) ja pudotettavaa se ~18-20kg niin ei kyllä tule onnistumaan. Oisin tyytyväinen, jos painaisin edes alle 60kg vanhoihin mennessä. 

Ps. Jos haluat parantua, niin kannattaa lähteä heti aamusta heittämään 6 km lenkki kengät kädessä kylmällä ja märällä asfalttitiellä! Näin et ainakaan kylmety ja jalkasi pysyvät hyvinhyvin puhtaina! Hups? 

"Toi sun ruutupaita on jotenkii seksuaalisesti hämäävä, mut se miellyttää mun silmää!!!1!!111!"

Mutku yhyy, sisällä oksetti liikaa ja sitäpaitsi piti ehtiä junaan (en tainnu ehtiä, oho!) ja kengät jalassa oisin kävelly paljon hitaammin. Asdfghjhgfds. Aamulla oli niin ihana ilma uiuiuiui, kun yöllä oli satanu, oli niin raikasta ja jotenkin puhtaan tuntuista. Enivei, eilen oli erittäin mukava ilta ja yö, kiitoskiitos siitä. <3

Mutku ei mua rakasta kukaa yhyyhyhyhyhyhhh. xdd..

Keksin ihanan välitavotteen. Sitkun mun paino hengailee jossain 67-69kg linjal 68-70.xkg sijasta, saan ostaa irtokarkkeja ja teetä ja lukea kirjaa kotona yksin peiton alla. Mitävittua, minä lukemassa kirjaa vapaaehtosesti ja yksin viel? Ääää, joskus luin koko ajan. Vois alkaa taas lukemaan, käytiin Karitan kanssa kirjastossa yks päivä ja se lainas mulle kolme kirjaa, jee! Tsymsdyms, vois mennä lukemaan ja siivoomaan huoneen ja kattomaan, että onko mulla käyttämättömiä vaatteita. Heihei <3

Minä en keksi aiheita

Valitin äsken Karitalle, et haluun postata, mutten keksi mitään mistä postaisin. Sit käskin sitä keksimään mulle jonkun aiheen. Noh, tämähän päätti, että on sopivaa vastata "mä". Voivoivoivoi, mitähän tästä nyt sit muka tulee. xd

Ei mitään, koska mun aivot lagaa, yhyy. Mut kyllä mä postaan susta vielä, varo vaan. O: Varsinkin, ku on jo edustava kuvakin sitä varten olemassa.

Äääääää, oikeesti jäätää. Mua on jäätänyt koko viikon aika mukavasti (ei huomaa tekstin tasosta ei........) niin tää on nyt vähän kämää, mut vois yrittää kirjottaa jotain jostain turhasta. Ajatukset on jumissa pään sisässä ja pitäis purkaa ne jonnekii, mut ei löydä oikeita sanoja. Helpompi on vaan jättää ne sinne, antaa niiden poukkoilla pitkin kalloa ja kimpoilla ympäriinsä.
Mut ei se oo oikein, ei se toimi. Se sattuu, tai siis aiheuttaa sellasen sekavuudentunteen. Tää on oikeestaan melkein pelottavaa, mut mulla on tosi usein tällanen olo. Enkä osaa selittää sitä oloa, mut päässä se tuntuu, pään sisällä. Kerroin siitä eilen jollekin, joten pitäis muistaa. Mulla vaan on niin vitun huono muisti, hups. Selvästi pitää vaan ettiä se jostain keskusteluhistoriasta ja kopioida.

"Mun aivoissa on seinät ja sit, kun rupeen opiskelee

ne seinät pakottaa mun aivot pienempää tilaa

ja ajatukset rupee öö

en osaa selittää"

Toi on oikeestaan aika mielenkiintosta. Jopa tosta huomaa, että "ajatukset rupee öö". En saa mun ajatuksia ajateltua loppuun ikinä. Sen takia tuntuu, että on jossain laatikossa, häkissä ehkä. Muu kroppa toimii oikein, mut aivot on pakotettu luonnottoman pieneen tilaan. Tekis mieli sanoa, että antaa olla, kun en osaa selittää, mut pakotan itteni yrittämään. 

Odotan jotakin ennalta tietämätöntä tapahtumaa, joka selvittäis mun ajatukset. Nimenomaan tyhmintä on se, etten tiedä mikä tää tapahtuma on. Ehkä sitä ei oo olemassakaan,  ehkä se on vaan illuusio siitä, että kyllä tää tästä odottamalla selkenee. Mutta entä, jos ei selkenekään?

Aina, kun selitän jotain asiaa jollekin, vaikka nyt jotain tapahtumaa kaverille, mun ajatukset harhailee. Joudun sanomaan koko ajan "Ööö, mitä sit tapahtukaa?" ja eikai ne nyt voi tietää, jos kerran mä oon selittämässä. Ei mun aivot oo aina ollu tällaset. Tuntuu, et joskus lukion aikana on tapahtunu jotain. Ajatukset on sumentunu, niillä on liian vähän tilaa. En oo oikee ihminen kantamaan tätä määrää ajatuksia.

Overthink, onko sille suomenkielistä sanaa? Ois mahtavaa oppia pois siitä, että ajattelee liikaa ja miettii koko ajan, että mikä vois mennä väärin ja minkä takia ei pitäis toteuttaa niitä asioita, joita oikeasti haluaa tehdä tai kokea.

THINK THINK STUPID THINK STUPID STUPID THINK THINK THINK

STUPID THINK STUPID THINK THINK STUPID THINK 

- two of my (least...) favourite words