Näin viime yönä painajaista, jossa kävin vaa'alla ja törmäsin taas lukuun 62,7kg. Painan ehkä kaks kiloa vähemmän ku ton.
Oksettaa ajatuskin. Jotkut aina välillä väittää, että oon laihtunu. Paino ei liiku alaspäin, ei millään, joten en voi olla laihtunut, piste.
Lihonut korkeintaan.
Tavallaan on ihan hyvä, että tietyt ihmiset ei kaipaa mun seuraa. Ainakaan se yksi, koska se on ainut ihminen, joka on tosissaan ollut huolissaan mun syömiskäyttäytymisestä.
Ei ole enää. Ja hyvä niin, koska nyt voin vaan laihduttaa ja kuihtua. Lopettaa tän hirveen mättämisen vihdoinkin.
Tavallaan tajuan itsekin, etten syö "liikaa", enemmänkin liian vähän. Muttakun mä syön niin vitusti ja oon niin ällöttävä. Roikun joka paikasta ja jos hankkisin lihaksia, paino nousisi.
Toisaalta jos ei syö, ei tuu lihaksia, mutta keho syö itsensä sisältäpäin, koska energiaa kuluu niin paljon enemmän ku sitä tulee.
Kai se on vähän sairasta ajatella, että toi on hyvä asia, toi hidas kuihtuminen ja tällaisten asioiden suunnittelu.
Ainoo kysymys on, että ketä kiinnostaa, koska mua itseäni ei kiinnosta enää pätkän vertaa. Mitä vittua mä täällä teen, jos ei ole syitä tai unelmia.
Ei ole oikein mitään, ja silti on kaikki.
Mun elämä on pienestä asti ollut sitä, että materiaa löytyy, rahaa tarpeeksi, mutta henkinen puoli jää aina vajaaksi. Aina.
Eikä kehenkään voi näköjään luottaa, koska ei ketään kiinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti