Tuntuu aika epätodelliselta. Hyvällä tavalla. Mä kirjoitan kirjaa ja oon tosissani tän jutun kanssa ensimmäistä kertaa ikinä. Ja jotenkin vaan tosi vahva olo. Mä pääsen vihdoinkin yli tietyistä asioista, koska tajuan, miten paljon ne on vahingoittaneet mua. Tai ihmisistä oikeastaan.
Syöminen menee suhteellisen perseelleen, koska en jaksa syödä aamulla - leipä kyllästyttää, puuro kyllästyttää, munakas kyllästyttää. Oikeastaan kaikki ruoka kyllästyttää. Ruokahalu on aika heikoilla.
Voihan se olla, että johtuu vaan näistä helteistä ja siitä, että tupakoin taas. Ugh.
Ens torstaina alkaa koulu. Ei oikeastaan ees pelota, haluun vaan opiskella ja parantaa numeroita ja päästä pois tästä paikasta. Ei se oo ainoa motivaatio, koska keksin, että voisin oikeasti haluta mennä yliopistoon ja valita pääaineeksi kirjallisuuden ja eihius, tavallaan oon tosi innoissani tästä ajatuksesta, mutten kumminkaan sellaisella mulle tyypillisellä kolme päivää kestävällä tavalla. Toisaalta en oo kyllä varma, että onko se pääainejuttu vaan amerikkalaisissa yliopistoissa. Ei jaksa ottaa selvää.
Elämänhalu on korkealla, joten ois tosi kiva saada ruokahalu takaisin ja oikeasti lopettaa tupakointi. Toisaalta tupakalla ravaaminen auttaa kirjoittamiseen, ajatukset selvenee ja saa jotain jopa ulos. Yritän kirjottaa mahdollisimman paljon, että saan tän typerän lukon pois ja pääsen asiaan. Ja sit asioita tapahtuu ja elämänhalu pysyy korkealla.
Enkä enää esitä tyhmää, pääsen siitäkin tavasta eroon. Tää teksti tökkii tosi pahasti, mutta ehkä sen voi antaa anteeksi, koska tarkoitus oli vaan saada ajatuksia ulos päästä ja muistiin. Helpottaa.
Helpottaa niin paljon, että vois melkein itkeä, ah.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti