Tuntuu, että mä kuolen.
Tällä hetkellä en saa kontaktia kehenkään, ihmiset on kamalan kaukaisia ja en saa mistään kiinni. Pelottaa niin vitusti. En halua mennä kouluun, koska meillä on liikuntaa.
Liikuntatunteihin liittyy sellainen häpeä, joka saa kuristumistunteen aikaan, päässä hakkaa ja ahdistaa enemmän kuin suurin osa muusta elämästä yhteensä. Koska mä vaan häpeän sitä, kuinka lihava, ällöttävä, löllyvä mä olen. Sitä, kuinka en ole sulava ja epäkömpelö, vaan olen yhäkin kuin joku virtahepo luistimissa jäällä. Ja ne kaikki muut sentään yrittää, mutta mä en enää pysty. Se on nyt aika lailla ohi, koska kun mun täytyy olla mun eksän (jota kohtaan mulla on ihan liian vahvoja tunteita) ja mun ihastuksentapaisen kanssa samassa tilassa, en voi selvinpäin tehdä mitään liikunnallista. En vain PYSTY.
Joka päivä se on mun luona, vieläkin, vaikka yritän tunkea sen pois. Mä tiedän olevani ruma, mä olen varma siitä. Muut on niin puhtaita, niin raikkaita ja kelpaavia. Mä en tule puhtaaksi, vaikka peseytyisin kolmesti päivässä erittäin huolellisesti (kokeiltu on). Mikä helvetti mussa on vikana?
Mä tiedän, että en tule kelpaamaan kellekään ensinnäkään mun ulkonäön takia. Vaikutan varmaan yleisesti irl tosi pinnalliselta ämmältä, mutta voinko mä sille oikein mitään? En, en voi. Mä vaan tarvisin läheisyyttä, en sellaista seksuaalista typerää ja turhaa, vaan sellaista.. Oikeaa. Tuntuu niin heikolta myöntää.
Mä en saa läheisyyttä, koska en ole tarpeeksi esteettisesti miellyttävä, en sopusuhtainen enkä edes seksikäs.
En mä halua olla se henkisesti heikko luuseri, joka pystyy vain asioihin, jotka ei tapa ahdistuksella. Se, joka "haluaa tehdä omat säännöt". HAISTA VITTU.
Mä haluaisin olla perusnätti, en yhtään edes vaikka sitten erikoisen näköinen. Sellainen tyhjä kangas, josta voisi meikillä tehdä erikoisen näköisen. Silloin ei tarvis käyttää meikkiä rumuuden peittämiseen, vois taiteilla ihan rauhassa, kun ei ois huolta siitä... rumuudesta. Mä oon niin saatanan ruma.
Ja liian pitkä, koska kaikki meidän luokalta ja suurin osa mun naispuolisista kavereista on mua ainakin muutaman sentin lyhyempiä. Tulee niin iso olo ja pää hajoo.
Mä näytän sivuiltapäin varsinkin niin saatanan... en ees löydä sille sanaa. Nään mun naaman sielun silmin siitä kuvakulmasta, ja tekee mieli oksentaa. Ei syömisvammaisella tavalla, vaan sen takia, että kuvottaa niin pahasti.
Ja mä yritin väsyttävän paljon saada jotain henkisesti ulos, eikä mitään silti tule. Miksen mä vaan osaa.
Apua.
Apua.
AUTTAKAA NYT JOKU.
Ei kukaan koskaan auta ja mä kuolen. Mä oon varma, että kuolen tähän ahdistukseen.
Mulla on niin vitun paha olla joka päivä. Jossain pinnan alla. Mikään ei auta.
Millään ei ole väliä, koska mä varmasti kuolen kuitenkin.
Turhaa ja typerää ja merkityksetöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti