Pelottaa tää, kun ei saa enää mitään kunnolla sanottua. Tuntuu vaan, ettei kukaan tajua. Ei kunnolla.
Sanotaan, että ei saisi kritisoida muiden tekoja tietämättä niiden motiiveja. Miksi ne sitten kritisoi mua koko ajan? Polilla ja kotona ja koulussa.
Paskaapaskaapaskaa. Aamupaino 60,8kg, muutama päivä sitten 60,4kg. Odotin sattuneista syistä, että olisin mennyt tänään alle kuudenkympin. Ei kai sitten. Näillä kalorimäärillä, millä nykyään vedän, pitäisi kyllä tippua. Pelottaa, että alkaa taas jumimaan. En jaksa sitä uusiksi.
Kai pitää vaan jatkaa samaan malliin ja toivoa parasta. Ja voisi alkaa syömään sen ~700-800kcal päivässä.
Mä en vaan usko pystyväni siiden.
Huimaa jatkuvasti ja koko ajan. Sille asialle pitäisi tehdä jotain, koska se johtu vähäisestä syömisestä. En vaan saa aikasiksi. Tavallaan huimaamisesta ja pyörtymisen pelosta tulee niin vahva olo. Vaikka sehän on niin heikkoa, että melkein naurattaa.
Salaa mielessäni toivon, että ruokahalu palaisi edes vähän. Ei ole muuta kuin satunnaiset mieliteot ja puukottava nälkä. Ahmimishimotkin on hävinneet melkein kokonaan. Moij moij.
Tuntuu, että on vaikeampaa kuin koskaan. Vaikka pitäisi mennä hyvin, kun paino on tippunut ja solisluu näkyvissä kokonaan. Mutta mä en itse näe sitä, vessan peili näyttää sileän ihon ilman mitään luuta. Sellaisen, niinkuin kymmenen kiloa sitten. Eihän mun pitäisi olla edes turvoksissa?
 |
| Voikun voisi vaan leikata kaiken ylimääräisen pois, mutta ei se onnistu. Miksen mä pysty vaan hyväksyyn itseäni tälllaisena? |
388kcal ja saisin syödä tänään vielä vaikka mitä, tonnihan se virallinen raja on. Mutta en oo varma uskallanko. Ei se oo enää haluamisesta kiinni. Viidensadan ylittäessä alkaa ihan tajuton ahdistus.
En pysty syömään paljon, muhun ei ees mahdu ruokaa. Lämmin ruoka aiheuttaa jäätävän turvotuksen ja palan kurkkuun. On vaikeeta saada ees mitään alas.
Mitä mulle tapahtuu?
Apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti