Ei mulle kuulu mitään, joka poikkeaisi tavallisesta mitenkään. Ihan hyvää kai.
Tyhjää. Mitä muutakaan, kun elän aamupainolle, joka ei oo liikkunut varmaan kuukauteen tippaakaan alaspäin. Vaikka mä yritän ja yritän ja yritän. Ihan vitun sama mulle.
Ei huimaa enää ollenkaan ja se on niin tappavaa. Sisäisesti. Tulee niin lämmin ja tukeva ja ällöttävä olo.
Haluisin vaan syödä vähemmän, muttakun ei ole tupakkaa ja ilman tupakkaa vähäinen syöminen johtaa joko ruokahimoihin ja ylensyömiseen tai sitten ahmimiseen. Ja seuraavan päivän aamupaino on liian ahdistava ajatus, että voisin antaa minkään sellaisen tapahtua.
Mä syön muka vähän ja silti syön niin tajuttomasti liikaa.
 |
| Itseään on niin mukava kiusata (= |
Joo. Ravintoterapeutilla oon käynyt nyt pari kertaa, kun polilla työntekijä laittoi lähetteen.
Taitaa vaan olla niin, että jää seuraava käyminen viimeseks. En oo kai tarpeeks sairas (I agree!) eikä siellä käymisestä kuulemma ole hyötyä, jos en ole valmis syömään enemmän. Tai edes yrittämään.
Niin kai sitten. Ei se varmaan olisi riittävä syy, että ravintoterapeutille puhuminen vähentää mun syömisahdistusta ihan jäätävästi.
Ehkä jatkan vaan työntekijälle syömisen purkamista. Ja kuuntelen sitä, että on ihan normaalia elää syödäkseen.
On täysin normaalia ajatella koko ajan, että mitä nyt seuraavaks vois syödä. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään. Mitenvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti