Tahtoisin vaan muuttua

On niin monta ongelmaa.
Ensimmäinen viikonloppu selvinpäin varmaan kolmeen kuukauteen. Pelottaa, että jotain tapahtuu, ja sitten tää menee kumminkin pieleen.
Alkoholi on ongelma, lääkkeet on ongelma, se kolmaskin jollain tavalla. Tai siis lähinnä se, että selvinpäin oleminen on näin ahdistavaa.
Tuolla kaapissa ois viinapullo, mutten mä voi sortua.
En voi, en halua jatkaa tällä tiellä, jolle oon joutunut.

Kaikki menee pieleen, asiat ei tunnu miltään. Syön niin paljon, että sattuu fyysisestikin jo. Pitäsi alkaa syömään niinkuin joskus loppukeväästä, säännöllisesti vähintään neljä kertaa päivässä.
Puuroa, kasviksia, paljon maitorahkaa, ruisleipää, kanakeittoa, salaattia, kaikkea oikeaa ruokaa. Hyvää ruokaa. Ei sellaisia sairaalloisen pieniä tai suuria määriä.
Kultapieni, oo kiltti ja pysty tähän.

LOPETA SE VITUN AHMIMINEN LOPETALOPETALOPETALOPETA rakas jooko.

Juon liian vähän vettä. Kaksi (ja puol) litraa päivässä ois sopiva, mutta en koskaan muista/jaksa/saa aikaiseksi tehdä asialle mitään. Vitun luuseriolo tästä kaikesta.
Mutta huomenna mä pystyn.
Huomenna kaadan kurkusta alas vähintään kaks litraa vettä, syön oikeaa ruokaa, teen koulutehtäviä.

Vois mennä siivoomaan, mun selvinpäinolemisviikonloppu tais just mennä vituiks.
Ainakin se on noista kolmesta vähiten paha.
Kaikki, mikä tappaa ahdistuksen ja ikävän, kelpaa. Mulla on ikävä.
Kuolen.