Ei tästä tuu mitään, jos en ala ottaa asioita tosissani. Asioita liittyen mun kehoon ja sen jatkuvaan paisumiseen. Mä oon iso, ja se pitäisi pikku hiljaa vaa alkaa hyväksyä. Ja tehdä sille jotain ihan oikeasti.
Kokeilin mun äidin miehen tyttären vanhoja vaatteita. Mä oon isompi kuin kyseinen tytär raskaana. Isompi kuin kolmekymppinen nainen.
Itkin tänään ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan siksi, että mun vartalo on niin hirveä. Miksi kukaan ei oo voinut vaan suoraan sanoa, että oon lihonut, lihonut ihan tosissani ja PALJON?
En jaksa olla iso, lihava. Tahdon takaisin sen pienuuden, jossa olin keväällä. Ei se ole edes vaikeaa, kunhan vietän aikaa yksin ja teen jotain muuta kuin syön sipsejä JA normaalia perusruokaa joka vitun päivä. Ei ihme, että oon paisunut. Ennen se oli joko tai. Nykyään se on sekä että.
Miten voin olla samankokoinen kuin RASKAANA OLEVA KOLMEKYMPPINEN NAINEN? Mitä vittua?
Toivottavasti kukaan ei lue tätä enää. En tahdo triggeroida. Tahdon vain kerrankin avautua ilman vastuuta ja miettimistä.
