Kyllä pohja tulee vielä vastaan

Millonkohan oon viimeksi kirjottanut? Ei sen niin väliä, ei kukaan lue tätä ja en itsekään oo saanut mitään ulos niin pitkään aikaan. Ei sillä oo väliä.
Löysin tän blogin ja aloitin lukemaan jo alusta. Alkupuolen postaukset ainakin vaikuttaa niin hurjan positiivisilta ja iloisilta, että keksin syyn sille, miks mulla oli jossain tässä kuun alussa pari viikkoa niin hyvä olla.

Käytiin sinä kesänä ja syksynä Kreetalla. En oo ihan varma, että onko tää siltä kesäreissulta,
mutta sentään mä sillon tein jotain tän laihdutuksen eteen ja luin totakin lehteä. 

Tuntuu, että jotain on riistetty. Ihan kuin oisin vaan enää kuori siitä, mitä olin kuusitoistavuotiaana. Mulla on ikävä sitä mua, sitä vuotta. Ikävä lukiota.
Se on totta, että tieto lisää tuskaa. Jos en ois näin helvetin "tietoinen" itsestäni ja tunteistani jatkuvasti, voisin ehkä rentoutua hetkeksi. Mut sitä varten pitäis päästä koko ajan ulos himasta, enkä jaksa tai pysty tai edes vittu halua.

Öhö öhö tääkin löytyy jo jostain postauksesta, mut yhä niin vitun relevantti. En tiiä näänkö harhoja vai oonko ihan tosissani
"saavuttamassa" thigh gapin. En uskonut, että se ois edes mahdollista. Nyt vaan sitä liikuntaa.

Sain painonkin alemmas, se meinas, että 43kg alotuspainosta oli pyyhitty pois. Nyt se on varmaan tullut takaisin, tai sitten pysynyt samassa. Ehkä tippunut?
En muista paljon mitään ja itsekeskeisyys sen kun kietoo syvemmälle verkkoonsa.
Haluan olla kaikkea enkä yhtään mitään.
Ja silläkään ei ole mitään väliä.