Tahtoisin vaan muuttua

On niin monta ongelmaa.
Ensimmäinen viikonloppu selvinpäin varmaan kolmeen kuukauteen. Pelottaa, että jotain tapahtuu, ja sitten tää menee kumminkin pieleen.
Alkoholi on ongelma, lääkkeet on ongelma, se kolmaskin jollain tavalla. Tai siis lähinnä se, että selvinpäin oleminen on näin ahdistavaa.
Tuolla kaapissa ois viinapullo, mutten mä voi sortua.
En voi, en halua jatkaa tällä tiellä, jolle oon joutunut.

Kaikki menee pieleen, asiat ei tunnu miltään. Syön niin paljon, että sattuu fyysisestikin jo. Pitäsi alkaa syömään niinkuin joskus loppukeväästä, säännöllisesti vähintään neljä kertaa päivässä.
Puuroa, kasviksia, paljon maitorahkaa, ruisleipää, kanakeittoa, salaattia, kaikkea oikeaa ruokaa. Hyvää ruokaa. Ei sellaisia sairaalloisen pieniä tai suuria määriä.
Kultapieni, oo kiltti ja pysty tähän.

LOPETA SE VITUN AHMIMINEN LOPETALOPETALOPETALOPETA rakas jooko.

Juon liian vähän vettä. Kaksi (ja puol) litraa päivässä ois sopiva, mutta en koskaan muista/jaksa/saa aikaiseksi tehdä asialle mitään. Vitun luuseriolo tästä kaikesta.
Mutta huomenna mä pystyn.
Huomenna kaadan kurkusta alas vähintään kaks litraa vettä, syön oikeaa ruokaa, teen koulutehtäviä.

Vois mennä siivoomaan, mun selvinpäinolemisviikonloppu tais just mennä vituiks.
Ainakin se on noista kolmesta vähiten paha.
Kaikki, mikä tappaa ahdistuksen ja ikävän, kelpaa. Mulla on ikävä.
Kuolen.

Aamu

Taas yksi niistä

Ne jatkuvat ikuisuuteen

Pimeys valtaa

Imaisten kokonaan mukaansa

Kirkas valo

Kaiken sen keskellä

Loisto

Uupumus

Nöyrtyminen

Taas yksi niistä

Don't have a slightest idea how I'm feelin' 'bout shit

Kaikki on kamalan turhaa. Mulla on sietämätön ikävä yhtä ihmistä.

Sitä tuskin kiinnostaa tippaakaan. Ja miksi kiinnostaisikaan?

Ei mun ainoa ahdistuksenaihe ole se ihminen, ei tietenkään. En mä nyt ihan niin säälittävä ole. Se vaan on se suurin ahdistusta aiheuttava asia. 

Olin viime viikolla amiksessa kaks tuntia, good fucking game.

Ei jaksaisi, eikä toisaalta kiinnostaisikaan, tehdä mitään. Keskityn kouluun joka tapauksessa aika täysillä.
Ja katon Lostia uusiksi. Keskittyminen ei kyllä riitä mihinkään, että puolet jaksosta menee siihen, ettei tajua mitään, koska on unohtunut tuijottamaan näyttöä mitään ajattelematta.

Kaks vuotta ja sit Hollanti kutsuu. Vittu jee.
Pelottaa vaan, etten saa opiskeluja hoidettua kunnolla, että saan huonoja numeroita, aiheutan lisää pettymyksiä, en pääse elämässä mihinkään, satutan lisää, jään koukkuun lääkkeisiin ja kuolen sydänkohtaukseen, koska ahdistus.
HELPHELPAPUAHILFEJOTAIN

Perjantaina sain diapamit. Pää ei toimi kunnolla. 

Miksi sen häpeäntunteen on pakko olla niin vahva? En yksinkertaisesti uskalla,
tai edes kehtaa. Vaikka mä kuinka haluaisin. Tuu takas, haluun olla osa sun elämää.

Dissosiaatio, ahdistus

"Sä taidat olla vähän masentunut"

"Oot niin kaunis"

"Sulla on kivat tissit ja tosi hyvä kroppa!!"

"Oot normaalikokonen, et tosiaakaan oo läski"

Valheita, totuutta

Turhuus

Humala ja korkeus

Yksinäisyys, kaipaus
Pelko

"You said that you forgive me."